Sannin uusi albumi on haikea ja kokonaan itse tuotettu erolevy. Mutta voiko loppuun kulutetusta aiheesta puristaa jotain uutta ilman kliseitä, vai onko entinen jättisuosikki jäämässä oman menestyksensä vangiksi?
SANNI
Rakastavaiset
Sanni Music
Sanni julkaisi perjantaina 12. kesäkuuta uuden albumin. Edellinen levy, Muutos, näki päivänvalon toissa vuonna ja julkaisurintamalla on sittemmin ollut hiljaista yhtä singleä lukuun ottamatta.
Maaliskuussa julkaistu Sinä ja se poitsu herätti suoranaisen kohun kaikessa henkilökohtaisuudessaan ja siitä jatkaa myös uusi albumi, joka kantaa nimeä Rakastavaiset. Kyseessä on täysin puhtaasti erolevy. Aihe on siis kuultu tuhat kertaa aiemmin, joten reitti ei ole helpoin – jos ei halua kallistua kliseisiin. Sanni on kuitenkin yksi niistä taiteilijoista, jonka onnistumiseen laittaisin eurot kiinni.
Rakastavaiset on jo toinen albumi putkeen, jonka artisti on tehnyt käytännössä alusta loppuun itse. Muutos todisti sen, että silloin on lupa odottaa monipuolisuutta etenkin tuotannon osalta ja Sanni lunastaa uudella albumilla odotukset sen suhteen. Levy polkaistaan käyntiin nimikkobiisin mahtipontisella viulusäesteisellä kuorolaululla siitä, kuinka rakastavaiset ovat kuvottavia. Tätä seuraa epävireinen autotune-säkeistö, joka on valintana tyylikäs ja kuvastaa hyvin eron jälkeistä tunnetilaa; muilla on kivaa, mutta kertoja viruu omissa oloissaan. Kuten edelliselläkin albumilla, avausbiisi on levyn parhaimmistoa.
Albumi sisältää vain kahdeksan biisiä, mutta ne onnistuvat tarjoamaan paljon tunteita, joita ero yleensä tuo mukanaan. Suurin osa näistä tunteista liittyy kuitenkin menneisyyteen. Paikoitellen kertoja voimaantuu tulevasta ja tätä jäisi kaipaamaan lisää. Fokusbiisin Hävisin eron kaltaista uuden elämän juhlistamista kuulisi mielellään lisää.
Toisaalta taiteellista rehellisyyttä ei käy kyseenalaistaminen. Jos albumin tekoprosessin tunnemaisema on ollut haikea, se on ansaittu kuulla sellaisenaan – Sanni kun tunnetaan artistina, joka avaa tuntojaan rohkeasti taiteellaan.
Kokonaisuudessaan kyseessä on silti hyvinkin moitteeton kokonaisuus, joka osoittaa jälleen kerran Sannin lahjakkuuden taiteilijana. Alusta loppuun itse tehty albumi, joka pitää sisällään niin rajoja rikkovaa tuotannollista osaamista, kuin myös taitavaa kerrontaa, olisi monelle artistille kaukainen unelma. Sannin albumit ovat teoksia, joiden ääreen istahtaa mielellään uudestaan.
2010-luvun sensaatiosta on tullut artisti, jonka tahti on selkeästi hiipunut, mutta taiteellinen visio pysynyt. Muutos-albumi osoitti sen, että aiempien vuosien kaltainen suursuosio vaikuttaa olevan takana päin.
Voidaan siis miettiä, onko Sanni suuren yleisön silmissä oman menestyksensä vanki.