Rutilus kasvattaa artistirosteriaan – uusin sainaus on Jan Taagi

Jan Taagi istuu autossa silmät kiinni.
Jan Taagin ensimmäinen julkaisu Rutiluksella toimii single nimeltä Kukat kuolee.
Emilia Wiik

Uuden tulokkaan esikoissingle labelilla julkaistaan ensi viikolla.

Särren ja Pianomiehen perustama Rutilus on laajentanut artistirosteriaan ottamalla listoilleen uutta verta. Lafkan tuoreimpana kiinnityksenä toimii rap-artisti Jan Taagi.

Nimen takana on 23-vuotias Väinö Vasara, jonka historiaan kuuluu niin Rap SM -mittelöihin osallistuminen kuin rockinkin soittaminen. Helsinkiläisartistin musiikillinen suunta on kypsynyt parin viime vuoden aikana: nykytuotanto edustaa modernia soundia, jossa uuden aallon trap ja brittipop flirttailevat keskenään ja joka yhdistelee urbaanin musiikin elementtejä orgaaniseen folk-kitaraan.

– Mä katon Rutilukselle yleensä, että haluan että tyypillä on oma kulma ja paljon taustatyötä tehtynä. Tässä Jan Taagin tapauksessa yhdistyi molemmat ja hän seuraa myös itse musiikkia ja kulttuuria sitoutuneesti, se on aika tärkeää täs geimissä, Särre kommentoi kiinnitystä levy-yhtiön tiedotteessa.

Omakustanteellaan huomiota herättäneen artistin ensimmäisenä julkaisuna Rutiluksella toimii single nimeltä Kukat kuolee. Tiedotteen mukaan kappale on ”melankolinen tarina 20-jotain-vuotiaan ihmisen kriiseilystä”. Singlejulkaisu saapuu suoratoistopalveluihin torstaina 21. helmikuuta.

– Välillä tuntuu, että vuodet vierii ja yhtäkkiä havahtuukin siihen, että teini-iän naiivit pilvilinnat on romahtanut ja osa sun parhaista puolista hävinnyt. Kukkia kuolee, Jan Taagi itse summailee kappaleen sanomaa.

Rutiluksen edellinen sainaus oli lokakuussa lafkalle kiinnitetty Kalle Kinos, joka lupaili tuolloin Klangin haastattelussa ensimmäistä Rutilus-singleään julkaistavaksi alkuvuoden aikana. Sitä ennen Rutiluksen suunnalta on tulossa ainakin Adikian Wuornos-video, joka julkaistaan perjantaina 15. helmikuuta.