”Rita Behm kirjoitti kohtaukseen mahtavan kappaleen” – Dome Karukoski hehkuttaa uutuuselokuvansa laulukohtausta

Rakkautta ja virtahepoja -elokuvan näyttelijä Aku Sipola
Aku Sipola esittää Kreikassa kuvatussa elokuvassa Toukoa.
Marilena Grispou

Rakkautta ja virtahepoja vie häihin, joissa Aku Sipolan hahmon vaimo huomaa miehensä ja toisen naisen välisen vetovoiman.

Dome Karukosken ohjaama Rakkautta ja virtahepoja tulee elokuvateattereihin tänään. Yksi elokuvan kohtauksista nojaa musiikkiin: Aku Sipolan esittämä Touko ottaa kitaran käteensä ja laulaa kappaleen, jonka Rita Behm on kirjoittanut nimenomaan tätä elokuvaa varten.

Karukosken mukaan kohtaus oli mukana jo elokuvaa kirjoitettaessa.

– Kirjoittaessa elokuvaa mietin hetkeä, jossa Toukon hahmo pääsee toteuttamaan unelmansa ja esiintymään elämänsä ehkä vaikeimpana hetkenä, hän sanoo.

Ohjaaja kiittelee sekä kappaletta että sen esitystä.

– Rita Behm kirjoitti kohtaukseen mahtavan kappaleen, ja Aku tulkitsi sen upeasti. Olen vilpittömän onnellinen lopputuloksesta.

Kohtauksen voi katsoa alla olevalta videolta.

youtube placeholder image

Lue myös: ”Menetin läheisen ystävän pari vuotta sitten” – Noto pyysi kappaleeseensa mukaan Sara Siipolan

Elokuva on kuvattu Kreikassa. Siinä kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa kreikkalaissuomalaisissa häissä. Pääosia esittävät Sipola Toukona ja Pihla Viitala Eeviksenä.

Jenni Vartiainen tekee elokuvassa valkokangasdebyyttinsä. Hän esittää Toukon vaimoa Leenaa, joka on elokuvan maailmassa tunnettu laulajatähti. Hääjuhlan jatkuessa Kreikan merimaisemissa Leena huomaa, että Toukon ja Eeviksen välillä on vetovoimaa.

Muissa rooleissa nähdään esimerkiksi Kristo Salminen sekä vuosi sitten menehtynyt Tomi Alatalo.

Tarina pohjautuu kirjailija ja käsikirjoittaja Emmi-Liia Sjöholmin romaaniin Virtahevot. Tuottajana on Yellow Film & TV:n Marko Talli, ja tuotanto on tehty yhdessä paikallisen Avaton Filmsin kanssa. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Lue lisää ajankohtaisia popkulttuuriuutisia!

youtube placeholder image

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *