Pyrythekid aloittaa vuotensa kappaleella Uus vuos – kappale palaa perinteisempään rap-musiikkiin

Verneri Linna

Kotimaassa harvinaista grime-soundia ammentavalta artistilta tullaan kuulemaan kolmas albumi.

Jyväskyläläinen Pyrythekid julkaisi perjantaina uuden singlen nimellä Uus vuos. Muun muassa grime-tyyliä ammentanut artisti on tähän mennessä julkaissut kaksi albumia: KID:n ja KID 2:n. Uusi kappale on samalla myös uuden albumin ensimmäinen single ja albumi tulee kantamaan tuttua nimeä – KID 3.

– Kiva päästä julkasee uutta musaa taas. Vuoden eka julkasu ja tuntuu että nyt on hyvä flow päällä musan suhteen. Tää kyseinen kappale on myös startti mun KID 3-albumille, joka tulee soundiltaan olemaan hyvin KID 2-tyyppinen, kommentoi artisti.

Uusi single tarjoaa mieleenpainuvaa ja ainutlaatuista soundia, mutta palaten hieman perinteisempään räppiin, kun viimeisin tuotanto on puolestaan tarjonnut vaikutteita brittien garage- ja grime-musiikista. Artisti on ottanut osaa myös kappaleen tuotantoon yhdessä Heebon kanssa. Sanoituksista vastaavat Pyryn lisäksi Niiles ja Onni.flp.

Viime vuonna artistilta kuultiin kaiken kaikkiaan kolme julkaisua, joista viimeisimpänä Vepun kanssa julkaistu ???. Suurelle yleisölle tutuin artistin julkaisu lienee Epäkohtelias, jolla vierailee niin ikään jyväskyläläiset Gettomasa ja Axel Kala.

Kappaleelle julkaistiin myös Verneri Linnan tekemä musiikkivideo, jonka voit katsoa alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.