PME Recordsille uutta verta – tuorein sainaus on LILBRO

Samuli Vienola

Tulokkaan ensimmäistä julkaisua ei tarvitse odottaa kauaa.

PME Records on kiinnittänyt listoilleen uuden artistin. Tulokas on 21-vuotias raumalaislähtöinen Viljami Julkunen eli LILBRO, jonka LILBRO-EP julkaistaan perjantaina 4. joulukuuta.

Helsinkiin vastikään muuttaneen LILBRO:n musiikin pohjana on toiminut hänen vanhan kotikaupunkinsa joutilaisuus. Hiljaiset hetket täyttyivät usein friistailaamisella, ja jo vuonna 2016 artisti äänitti kappaleitaan paikallisessa Radio Ramonassa.

– Vietin Ramonassa useita tunteja joka viikonloppu ja äänitin niin kauan kuin pystyin kunnes heitettiin ulos. Siellä tehdyt kappaleet julkaistiin Soundcloudissa. Oli vaikeeta aloittaa musiikinteko, koska kaikki tunsi toisensa ja kritiikkiä sateli. Mulle tärkeintä oli kuitenkin se et ainakin mun musa liikku, LILBRO kertoo tiedotteessa.

Viimevuotinen UNKNOWN sai LILBRO:n kappaleista ensimmäisenä Spotifyssa tuulta alleen, ja se olikin pitkään suoratoistopalvelun Suomen Top 50 -viraalilistan kärkikahinoissa. Joe L:n kanssa viime kesänä julkaistu Summer Nights -single ylsi äskettäin miljoonastriimeihin.

– LILBRO on harvinainen lahjakkuus. Erottuva ääni ja pettämätön melodiantaju tekevät hänestä oman genrensä mielenkiintoisimman tulokkaan pitkään aikaan. On ilo päästä tekemään yhteistyötä nuoren artistin uran alusta alkaen, PME Recordsin Antti Kosonen kommentoi.

LILBRO:n aiempaan tuotantoon kuuluu muutamien yksittäisten kappaleiden lisäksi EP nimeltä Little Dreamer. Kuuntele Summer Nights alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.