Pietaripojan ja Koksukoon yhteislevy on kohta ulkona – kansikuva ja kappalelista julkaistiin

Pietaripoika ja Koksukoo Ryttylän juna-asemalla.
Visa Knuuttila

Albumilta on julkaistu tähän mennessä kolme kappaletta.

Pitkän linjan muusikoilta, Pietaripojalta ja Koksukoolta, on odotettavissa tänä perjantaina yhteislevy nimeltä Ryttylä City. Pietaripoika tunnetaan myös artistinimellä Pietari sekä muun muassa genrejä rikkovasta Pietarin Spektaakkeli -yhtyeestä. Levyn konkarituottajana toimiva Koksukoo tunnetaan alun perin Ceebrolistics ja Serkkupojat -yhtyeistä sekä muun muassa nimistä RoopeK ja RPK.

Vanhan koulukunnan artistit ovat aikaisemmin levyltään julkaisseet kolme kappaletta: Pietari on poikaKurja kaveri sekä Isot jätkät. Ensimmäisestä Pietari on poika -nimeä kantavasta singlestä julkaistiin miltei vuosi sitten myös musiikkivideo, jonka näet alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Tuleva albumi kertoo ryttyläläisen Pietaripojan kasvutarinan paikassa, jossa ei liiaksi tekemistä ollut. Niille, joita kotimaan maantieto kiinnostaa enemmän, niin kerrottakoon, että Ryttylä on Hausjärven kunnassa Kanta-Hämeessä sijaitseva taajama. Levyn nimeäminen kyseisen paikan mukaan on ilmeisesti tapa nostaa Kanta-Hämeen vuoden 1997 kyläksi valittu Suomen kartalle entistä isommin.

Levyn kappaleiden aiheet seikkailevat lapsena nähdyistä painajaisunista ensimmäisiin varastamiskokemuksiin. Lapsuuden tarinat kertovat myös kylän vanhemmista pojista, jotka aiheuttivat Pietaripojalle aikoinaan päänvaivaa. Kymmenen kappaletta sisältävällä albumilla kuullaan myös yksi rakkaudenosoitus ensirakkaudelle, Ellulle.

Pietarin lapsuuteen sijoittuvan soundtrackin on tuottanut kokonaan Koksukoo. Muita vierailevia artisteja projektilla on AsaEevil Stöö, Ex Tuuttiz, Kiki sekä Kurvin Galaktiset.

Ryttylä City julkaistaan Katakombi Recordsin kautta perjantaina 8. huhtikuuta.

Alta näet albumin kansikuvan ja kappalelistan.

01. Ryttylä OG feat. Kiki
02. Pietari on poika feat. Kurvin Galaktiset
03. Pölli mään
04. Painajaisii
05. Häirikkö
06. Kurja kaveri feat. Asa & Eevil Stöö
07. Yksinäinen gangsta
08. Isot jätkät
09. Ellu
10. Stadin Eetu feat. Ex Tuuttiz