Nyt Yle Areenassa: Ylen mustaan kesään lukeutuu dokumenttisarja uhmakkaista visionääreistä

Dr. Dre on yksi hiphop-maailman vaikutusvaltaisimmista nimistä.
GL Askew II / HBO

The Defiant Ones käy läpi Dr. Dren ja Jimmy Iovinen urat.

Espoolaislähtöinen Lasse Järvi on tällä hetkellä todella harvinaislaatuisessa asemassa, sillä hän pääsee esteettömästi käsiksi käytännössä kaikkiin 2Pacin hengentuotteisiin – myös julkaisemattomiin sellaisiin. Leikkaaja-käsikirjoittaja on nimittäin työstämässä ohjaaja Allen Hughesin kanssa dokumenttisarjaa rap-ikonista, mutta ennen sitä kannattaa tarkistaa hänen ansioluetteloonsa kuuluva dokkarisarja.

Nyt Ylen ohjelmistoon saapunut The Defiant Ones on HBO:n neliosainen minisarja, jonka keskiössä ovat musiikkimogulit Dr. Dre ja Jimmy Iovine. Grammyllä palkittu dokumentti kertoo kahden visionäärin kohtaamisesta seuranneesta matkasta vaikeuksien kautta aina kolmen miljardin dollarin Apple-diiliin asti.

The Defiant Ones on osa Yle Teeman Black Lives Matter -liikkeen inspiroimaa Musta kesää. Ohjelmistokokonaisuuden ideana on koota yhteen mustan elämän kokemuksia Pohjois-Amerikasta, Britanniasta ja Euroopasta.

Sarja on nähtävissä Yle Areenassa kahden kuukauden ajan. Yle Teemalla sarjaa esitetään lauantaisin klo 20 neljänä peräkkäisenä lauantaina 12.6.-3.7. välisenä aikana.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.