Weekend Festival tuo A$AP Rockyn ja Iggy Azalean Helsinkiin – mutta minne?

Mr. iozo

Yhdeksättä kertaa järjestettävän festarin uutta tapahtumapaikkaa ei ole julkistettu.

Tulevan kesän Weekend Festival järjestetään Helsingissä 7.-8. elokuuta. Tapahtuman ensimmäisten artistijulkistusten joukkoon kuuluvat muun muassa A$AP RockyIggy Azalea sekä Travis Scottin sainaama nouseva nimi Don Toliver.

Nelinkertaisen Grammy-ehdokkaan Iggy Azalean sekä Eminemin tuoreimmalla albumilla fiitanneen Don Toliverin keikat ovat ensimmäisiä laatuaan Suomessa. A$AP Rocky sen sijaan on keikkaillut maassamme aiemminkin, edellisen kerran viime kesän Blockfesteillä.

Muista urbaanin musiikin nimistä festareille on julkistettu kotimaiset JVG ja ETTA. Koko tähänastisen lineupin näet täältä.

Erikoisesti Weekend Festivalille ei ole ilmoitettu tarkempaa tapahtumapaikkaa. Ensimmäisen kerran Weekend järjestettiin kesällä 2012 Espoon Luukissa, jonka jälkeen tapahtumapaikkana toimi viiden vuoden ajan Helsingin Kyläsaari. Sieltä Weekend jatkoi Hietanimen uimarannalle vuodeksi 2018, ja viime vuonna festari otti haltuunsa Suvilahden.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan tapahtumajärjestäjillä on jo paikka tiedossa, mutta sitä ei voida vielä kertoa julkisuuteen. Weekend Festivalin tiedottajan Tomi Lindblomin mukaan syynä on alueen vuokrasopimuksesta puuttuvat allekirjoitukset.

Lisää artistijulkistuksia on tiedossa viikon päästä maanantaina 24. helmikuuta, jolloin alkaa myös tapahtuman ennakkomyynti. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.