Venaa, venaa ittes piloille: Tuomo & TK

Hansakallion kasvatit Tuomas Kilpeläinen ja Tuomo Huttunen.

Suomalaisen hiphopin historia tuntee joukon kuumeisesti odotettuja levyjä, joita ei lopulta syystä tai toisesta saatu julkaistua. Tässä sarjassa kaadetaan suolaa haavoihin ja nostetaan framille joka toinen torstai yksi niistä.

Suoraselkäisistä ja anteeksipyytelemättömistä räpeistään tunnettu espoolaisduo Tuomo & TK teki itseään tunnetuksi underground-piireissä jo 2000-luvun alussa. Funk-A-Delicksiin ja 91 Recordings -yhteisöön kuulunut kaksikko julkaisi useita yksittäisiä raitoja, mutta kokonaista plattaa duolta ei koskaan tippunut.

Tuomo & TK sai itselleen nimeä olemalla mukana muutamilla kokoelmilla sekä fiittaamalla muiden julkaisuilla, viimeisimpänä Sauruksen järkälemäisellä Elossa-albumilla. Duo veti myös tuhdisti keikkoja, joista osa oli sen ajan mittapuulla isoissakin tapahtumissa kuten Pipefesteillä ja Turnin’ Festeillä. Lisäksi heidät nähtiin jo alaikäisinä Tavastian Worldwide-bileissä, joiden yhteydessä Tarbash Luoti haastatteli poikia MoonTV:n taakiakin taakimpaan Word!-ohjelmaan. Skenebustaajista vaiettakoon tässä kohtaa, tietäjät tietää.

Kaksikon ensimmäisen platan kustannuksissa auttoi aikansa räppipäiden mekan eli The Funkiest Recordsin omistaja Juha Vakkari. Hän julkaisi oman Fjuu Recordsinsa kautta TuomoPetteTK 12″ EP:n, jota painettiin 200 kappaletta. Kuten nimestäkin on mahdollista päätellä, oli tuolloin kuvioissa mukana Pette-niminen lisävahvistus. Vuonna 2002 ilmestyneen EP:n jälkeen kolmikko kutistui nopeasti kaksikoksi, jonka suunnitelmiin kuului kokonainen albumi.

PetteTuomoTK EP oli Fjuun toinen julkaisu.

Pitkäsoitto oli lähimpänä julkaisua duon raapustettua puumerkkinsä Deeksin, DJ Mike Lawryn ja Tony Stereon perustaman Boulevard Records & Managementin sopimuspapereihin. Lyhytikäiseksi jäänyt lafka lopetti julkaisutoimintansa ennen ensimmäistäkään virallista julkaisua, mutta pelimerkkejä on sittemmin tahkottu isosti muilla kentillä: yhtiöstä kasvoi ajan mittaan palkittu mainostoimisto Bob the Robot.

Tuomo & TK -albumin tuotantopuoli oli tarkoitus jättää muun muassa Brandonia ja Elastista tuottaneen TK:n käsiin muutamaa Sakke Aallon biittiä lukuunottamatta. Fiittaajaksi projektille oli tulossa ainakin Timo Pieni Huijaus, eikä olisi ollut ihme, jos mukaan olisi hypännyt muutakin Boulevard-edustusta. Labelin muihin sainauksiin kuuluivat esimerkiksi Iso H:n silloinen suojatti Kofi sekä 91 Recordings -klikin Klas, jonka streettapella ”Kökkeli Stranglaz” oli fiitannut.

Platta on edelleen julkaisematta, eikä kaksikosta ole enää aikoihin kuulunut mitään. Ai mitä jengi haluu (tai halusi)? No sen mada-fakin levyn!