Uusintapainoksia tulossa – tällä kertaa klassikoiden pariin palaa Monsp

Vuoden 2007 Salainen maailma oli Pyhimyksen ensimmäinen albumi Monsp Recordsilla.
Heikki Kuula

Marraskuulle on tiedossa kaksi rajoitettua vinyylipainosta takavuosien klassikoista.

Viime vuosina turkulainen Svart Records on tehnyt itselleen nimeä räppipäiden keskuudessa julkaisemalla useista suomalaisen hiphopin klassikoista uusintapainoksia vinyylinä. Nyt myös Monspin suunnalta on lähiaikoina tippumassa muutamasta lafkan klassikkojulkaisusta uusintapainokset, jotka eroavat alkuperäisistä julkaisuista.

Eevil Stöön aikoinaan hetkessä vahana loppuunmyyty Stöö of destruction vol. 1 saa uusintapainoksen värivinyylillä. DJ Kridlokkin tuottaman levyn rajoitetun lisäpainoksen mukana tulee CD-versio albumista.

Toinen julkaisuista on astetta spessumpi ainakin siinä mielessä, ettei sitä ole aiemmin julkaistu kokonaisuudessaan vinyylimuodossa. Kyseessä on Pyhimyksen vuoden 2007 Salainen maailma -albumi, jonka alkuperäisestä vinyylijulkaisusta tiputettiin pois kappaleet Kurjuutta kummempaa, 6:05, Tähti ja Angervotien ajattelija. Nyt pitkäsoitto julkaistaan täydellisellä sisällöllä ja avautuvilla gatefold-kansilla.

https://www.instagram.com/p/B1v3sVbBi4x/

Monsp tiisasi elokuussa Instagram-tilillään jotain olevan tekeillä Pyhimyksen ensimmäisen Monsp-julkaisun eli Ai, tähän väliin? -EP:n tiimoilta. Useimmat todennäköisesti ennustivat EP:stä olevan tulossa vinyylipainos, sillä siitä ei julkaisunsa yhteydessä sellaista painatettu.

Erillistä vinyylipainosta EP ei ole silti saamassa, vaan se toimii Salainen maailma -tuplavinyylin D-puolena. Kaksi projektia samoihin kansiin kokoavan paketin mukana tulee luonnollisesti kaksi CD:tä.

Kumpaakin levyistä tulee myyntiin ainoastaan Levykauppa Äxään sekä Katin Tavaraan. Molempien uusintapainosten julkaisuajankohdaksi on ilmoitettu perjantai 29. marraskuuta.