Tarinoita nopeatempoisesta elämänvaiheesta – SHRTY julkaisi neljän biisin EP-levyn

Sony Musicin artisti julkaisi neljän kappaleen projektin.

Helsinkiläinen rap-artisti SHRTY tuo musiikillaan vahvasti euroopalaista soundia kotimaiselle musiikkikentälle. Vuoden 2021 kesäkuussa artisti julkaisi debyyttialbuminsa HEARTBREAK KID, jossa kuultiin myös Fabe, william, Pyrythekid, Cledos sekä MD$.

Vastikään julkaistu kappale Loukku, jossa on mukana Blacflaco käsitteli parisuhteen loukkuja, ja oli ensimmäinen julkaisu nyt ulos tulleelta EP:ltä, joka kulkee nimellä TEMPO.

Uudella kokonaisuudellaan SHRTY käsittelee nuoren miehen nopeatahtista elämää yhdistellen taidokkaasti melodista trappiä, R&B:tä sekä afroswingiä.

– Tää EP synty aikana milloin elämän tempo oli hektinen. Jokainen biisi on oma tarina siitä ajanjaksosta, hän kuvailee.

Tuotannossa ovat mukana Salahpolo sekä Fountain Productions -tuotantotaloon kuuluvat Fractious Frank ja Lameboy. EP:llä vierailee Blacflacon lisäksi myös Bizi, jota ollaan voitu viime aikoina kuulla muun muassa Draama-nimisellä kappaleella, josta tehtiin williamin kanssa myös remix.

Sony Musicille levyttävä artisti juhlistaa EP-levyään perjantain 23. syyskuuta Helsingin Ääniwallissa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.