Skeptan tuoreimmalla albumilla fiitannut Nafe Smallz saapuu Suomeen

Brittinimi nähdään 2020-luvun ensimmäisessä Plug Night -illassa.

Isossa maailmanlaajuisessa nosteessa oleva Nafe Smallz saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Brittiartisti nousee lavalle Helsingin The Circuksessa järjestettävässä Plug Night -illassa lauantaina 15. helmikuuta.

Lontoosta kotoisin oleva Nafe Smallz alkoi alun perin tehdä itselleen nimeä saarivaltion rap- ja grime-skenessä kuusi vuotta sitten julkaistuaan ensimmäisen mixtapensa nimeltä New Year’s Eve Special. Sen kappaleesta LiveWhatYouDreaming muodostui viraalihitti, jolla artisti teki läpimurtonsa.

Kahden seuraavan vuoden aikana Nafe Smallz julkaisi mixtapet Ozone Music ja Project O. Niitä seurasi vuonna 2016 kutsu legendaarisen Charlie Slothin Fire In The Booth -konseptiin sekä tilaisuus avata Skeptan jättiläismäinen Alexandra Palacen keikka.

Sittemmin artistia on kuultu muun muassa Skeptan kappaleella Greaze Mode sekä omilla projekteillaan, joilla ovat fiitanneet esimerkiksi Tory Lanezin ja Stefflon Don. Lisäksi Nafe Smallz oli mukana Netflixin Top Boy -hittisarjan soundtrackillä kappaleilla 8 Missed Calls sekä Riding on E.

Tuotannossaan Nafe Smallz yhdistelee vaikutteita trapista afrobeattiin ja drillistä hiphopiin. Kappaleissa kuullaan ajoittain haikeita melodioita, mutta vastapainoa soundimaailmaan tuo elementit afroswingin sekä afrobeatin välimaastosta.

Illan toteuttaa Plug Night -kollektiivi, jonka muodostavat HOODWATCH sekä todella kovassa maanlaajuisessa nousussa oleva DJ-duo DOSĒ. Tapahtuman musiikkiselektio koostuu pääosin uudesta räpistä afrobeatiin, unohtamatta r&b- ja hiphop-klassikoita.

Rajoitettu erä Early Bird -lippuja tapahtumaan tulee myyntiin Lippupisteeseen sekä Kide.appiin maanantaina 4. marraskuuta. Early Bird -lippuja on saatavilla maanantaihin 18. marraskuuta asti. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.