Sere ja Silkinpehmee viimeistelivät EP-trilogiansa

Video Kalliala

Tampereella asuvat räppikonkarit nauttivat musiikin tekemisestä itsenäisesti.

2000-luvun alusta asti omaa musiikkiaan julkaisseet Sere ja Silkinpehmee julkaisivat viime viikolla EP:n Päärata, joka täydentää Petsamo EP:n ja Kaleva EP:n neljä vuotta sitten aloittaman trilogian. Klangi uutisoi aiheen parista maaliskuussa, kun kaksikko julkaisi EP:ltä löytyvän singlen Räppi opetti.

Tarinoinnin painopisteen kerrotaan olevan uudella projektilla enimmäkseen Tampereen puolella, vaikka sitä ollaankin tehty myös Helsingissä. Kaksikko kuvailee musiikin tekemisen indienä olevan kokonaisuudessaan vapauttavaa.

– Kun julkaisee itsenäisesti, on lupa kaikkeen. Pääradan erikoisuutena kuullaan yli kymmenminuuttinen päätöskappale Ite tehty, jossa lähetetään sekä kiitoksia että korjaavaa palautetta.

Julkaisun tuotannosta vastaa melkein kokonaan Sere. Viiden kappaleen kokonaisuus on saatavilla myös vinyylinä, jonka bonuksena on Palefacen kanssa tehty kappale Biitit (BennyBen remix).

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.