Seinäjoki Hiphop Festival järjestetään jo elokuussa – tapahtumassa nähdään muun muassa Terror Reid

Viime kesänä Terror Reid nähtiin ensimmäisellä Suomen-keikallaan saman tapahtumajärjestäjän Mellakka-festareilla Hämeenlinnassa.
Onni Järvi

SHHF julkisti ulkomaanvahvistuksensa ohella kaksitoista kotimaista nimeä ohjelmistoonsa.

Vuodesta 2012 järjestetty Seinäjoki Hiphop Festival on julkistanut ensimmäiset artistinsa. Tapahtumapaikkana toimii viime vuosien tapaan Rytmikorjaamon alue, mutta festareiden järjestämisajankohtaa on aikaistettu.

Perinteisesti syyskuun alussa järjestetty festari palaa takaisin kesän 2014 malliin siirtymällä takaisin elokuun viimeiselle viikonlopulle. Nyt SHHF järjestetään ainoastaan viikko Tampereen Blockfestin jälkeen 28.-29. elokuuta.

– Saimme kiinnitettyä merkittävän ulkomaisen esiintyjän eli yhdysvaltalaisen Terror Reidin tuolle ajankohdalle. Myös suomalaiset kärkinimet kuten Pyhimys ja Gasellit tekevät kesän viimeisimpiä keikkoja tapahtumassamme. Viikko kesään päin on myös kelien kannalta merkittävä aika ulkotapahtumalle tuossa kohtaa vuotta, tapahtuman promoottori Tom Kangas perustelee.

Edellämainittujen nimien lisäksi Seinäjoella nähdään Gettomasa, Kube, Mouhous, OG Ulla-Maija, MELO, Lauri Haav, DJ Kridlokk, Laineen Kasperi, Hurtta ja Sexmane. Loput artistit tullaan julkistamaan lähempänä kesää.

– Tämä on yhdeksäs vuosi kun tapahtuma järjestetään, ja hiphop-musiikki on kokenut sinä aikana todella merkittävän nousun. Tapahtumasta puhutaan pohjanmaalla välillä vieläkin alakulttuuritapahtumana, vaikka nykyisin meillä esiintyvät perinteiset nimet suorastaan dominoivat Emma-gaalaa ja Spotifyn kärkipaikkoja, Kangas jatkaa.

Kankaan mukaan viimevuotiseen tapahtumaan saapui noin 4000 kävijää. Kaksipäiväisen järjestelyt saivat kehuja viranomaistahoilta kuten poliisilta ja sairaanhoitopiiriltä.

– Viime vuosi sujui kaikin puolin esimerkillisesti, ja edellisvuoden hyväksi todetuista suunnitelmista pidetään kiinni myös tänä vuonna.

Ennakkoliput festareille myy Tiketti. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.