Pesso jakaa uudella albumillaan numerologiaa ja toivonkipinöitä

Artistin kolmas albumi omaa astetta erilaisen tunnelman aiempiin verrattuna.

Pesso, oikealta nimeltään Miika Pesso, on helsinkiläinen muusikko, biisinkirjoittaja ja tuottaja. Artisti julkaisi debyyttialbuminsa Kunnes Mä Tapasin Sut vuonna 2018 ja on oman musiikkinsa lisäksi tehnyt kappaleita myös muille artisteille.

Muusikko teki musiikkiansa muutaman vuoden Universal Musicin alla toimivalla Johanna Kustannuksella, jossa tuotantopäälikkönä toimii Mikko Kuoppala, artistinimeltään Pyhimys. Tänään julkaistu albumi 33 on Sony Musicin kanssa solmitun diilin alla julkaistu.

Nuoruuden salaisuudesta aukeni ura

Hyvinkäällä lapsuuden ja nuoruuden viettänyt Pesso aloitti musiikkinsa tekemisen hieman salassa, koska rap ei ollut silloin suosittua kyseisellä paikkakunnalla.

– Nuorempana mua hävetti sanoa, että teen räppiä. Jostain syystä sitä pidettiin vähän nolona ja luultavasti jos olisi ollut rokkibändi tai varsinkin punk-bändi, se olisi ollut paljon kovempi juttu siellä, hän kertoo.

14-vuotiaana räppäri uskaltautui äänittämään ensimmäisen kerran omia biisejään ja poltti niitä levylle.

– Yläasteella kirjoitin hirveästi omia versioita niistä biiseistä, joita silloin kuunneltiin: Fintelligensiä ja Kapasiteettiyksikköä. Muistan, että mulla oli muutama kansio täynnä tekstejä ja jossain vaiheessa aloin ajattelemaan, että voisin alkaa äänittämään niitä, hän muistelee.

Numeroita ja mystisiä merkityksiä

Pesson kolmas albumikokonaisuus sai musiikillista inspiraatiota 2000-luvun alun hiphop- ja r&b-musiikista sekä poikabändeistä. Albumissa toistuvat erilaiset numerosarjat.

– Kuuntelin Bon Iverin 33 ”GOD” -kappaletta ja tää oli Iverin ensimmäinen kappale, joka iski muhun hänen kappaleista. Samoihin aikoihin katselin mun ystävän muotiin liittyvän gradumalliston luomista, jossa toistui myös jo kappaleesta mieleenjäänyt numero 33. Ystävälläni numero oli mallistossa pappeuteen ja uskoon liittyvien asioiden innoittamana.

Numeroilla on myös yhteys laulajan nuoruuteen.

–  Tää numero 33 jäi mun päähän ja aloin miettii kristillistä symboliikkaa ja numerologiaa. Tuun vahvasti kristillisestä taustasta ja teki mieli viljellä numeroita koko albumilla. Halusin jollain asteella myös herätellä omia ajatuksia ja kysymyksiä symboliikkaan ja muuhun liittyen, mitä en täysin itsekkään ymmärrä, hän kertoo.

Myös oma ikä sekä työasiat olivat osasyy albumin nimen muodostumiseen.

– Numerolla oli myös jotain tekemistä itseni kanssa,  sillä olin pian täyttämässä 33 vuotta ja allekirjoittamassa 33 sopimuksen levydiiliä Sony Musicin kanssa.

Amerikkalainen laulaja on ollut tukena artistin arjessa musiikkinsa kautta.

– Kai tämä on myös jonkinlainen kummallinen tribuutti sille Bon Iverin albumille joka auttoi mua muun muassa yksinäisyyden tunteen kanssa, hän toteaa naurahtaen.

Artistin oma lempikappale albumilta on nimeltään 1:33 jossa on mukana mysteerinen duettaaja.

– Koko albumi sisältää paljon ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden tunteen purkamista. Aloin tekemään albumia kun korona alkoi, jonka takia tässä on ollut kaikenlaista tunnetta. Tämän lisäksi mun molemmat isoisät menehtyi albumin teon aikana. Kokonaisuudessaan albumi on kuitenkin aiempia toiveikkaampi, hän toteaa.

Tuleva kevät tulee sisältämään Pessolle keikkoja sekä pienimuotoisen levyjulkkarikiertueen yhdessä F:n kanssa.

– Ens viikon perjantaina keikkaillaan Tampereella Pyhimyksen kanssa. Sitten meillä on F:n kanssa levyjulkkarikeikkoja Oulussa, Joensuussa sekä Tavastialla. Toivottavasti mahdollisimman paljon porukkaa on kaikilla keikoilla, artisti toteaa iloisesti lopussa.

Pesson uusimman albumin voit kuunnella alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.