Nopeassa nousussa oleva ANI loi kappaleen täynnä rakkautta – mukana myös mukaansatempaava musiikkivideo

JIRINA

Artisti haaveilee häistä uudella kappaleellaan Nelli Matulan kanssa.

Mielenkiintoisiin tulokasartisteihin kuuluva ANI sainattiin muutama vuosi sitten Etenee Recordsille. Laulaja säveltää sekä sanoittaa omat kappaleensa sekä kirjoittaa kappaleita myös muille artisteille. Vaikuttavaan joukkoon lukeutuu tunnettuja nimiä kuten muun muassa Cledos ja Pihlaja.

Nelli Matulan ja Anin kohtaaminen yhteisen kappaleen merkeissä tapahtui luontevasti. Kaksikko on ennen uutta singleä työstänyt yhdessä Universal Musicin edustuksessa olevan Matulan muutamia kappaleita, jonka kautta artistit olivat jo ystävystyneet keskenään.

Nyt laulaja pomppasi mukaan Anin uudelle singlelle Vegasissa naimisiin, joka hehkuu rakkauden täyteistä tunnelmaa. Kappaleen on tuottanut Aleksanteri Hulkko.

– Välillä kun tuntuu, että juttu jonkun ihanan ihmisen kanssa ei syystä tai toisesta etene säätämistä pidemmälle, niin tekis joskus mieli vaan pyytää sitä naimisiin ja lopettaa säätö. Ehkä karata sen kanssa toiselle puolelle planeettaa, artisti pohtii.

Palavasta ihastuksesta kertovassa kappaleessa haaveillaan lentämisestä Las Vegasiin naimisiin.

– Täs biisis lauletaan siitä epätoivoisesta tunteesta, kun voisi vaan ottaa sen tyypin sun mukaan, lentää Vegasiin ja hommata Elvis-imitaattorin vihkimään teidät. Kun tehtiin tätä biisiä niin tästä alkoi koko ajan enemmän ja enemmän huokumaan jonkinlainen moderni popstara -energia. Siks tuntui itsestään selvältä kruunata se pyytämällä biisille mukaan Nelli, joka on nuoren suomalaisen pop-sukupolven ehdottomia kärkinimiä. Onneks pyysin, hän jatkaa.

Herkän iloiselle kappaleelle julkaistiin myös video, jonka ohjauksen takana on JIRINA, joka on ohjannut muun muassa Erika Vikmanin Syntisten pöytä -musiikkivideon.