New Yorkin Queensista puskeva hardcore-räppiryhmä Onyx palaa Suomeen

Zoe Goldstein

Keikan järjestää Loasteeze, joka julkaisi kokoonpanon kanssa vastikään yhteissinglen.

Hiphop-maailman tunnetuimpien nimien joukkoon jo 1990-luvun alussa noussut rap-ryhmä Onyx tekee paluun Suomeen. Vastikään uuden 1993-albuminsa julkaissut kokoonpano poikkeaa maailmankiertueellaan Suomeen.

1980-luvun loppupuolella New Yorkin Queensissa perustetun Onyxin muodostavat serkukset Fredro Starr ja Sticky Fingaz, joista molemmat ovat tehneet myös soolouraa. Läpimurtonsa ryhmä teki vuonna 1993 Bacdafucup-debyyttialbumillaan, jolta kokoonpanon isoin hitti Slam on peräisin.

Duon buukkaus on uuden albumin lisäksi myös ajankohtainen siksi, että toukokuussa yhtye kohtaa yhdysvaltalaisen Cypress Hillin ilmiöksi muodostuneessa Verzuz-konseptissa. Timbalandin ja Swizz Beatzin luomassa vastakkainasettelevassa musiikkikentän sarjassa on nähty vastakkain muun muassa Redman ja Method Man.

Keikka järjestetään 27. heinäkuuta Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa On the Rocksissa. Ennen duon keikkaa, yleisöä lämmittelee tuottaja-DJ Loasteeze, jonka kanssa Onyx lyöttäytyi hiljattain yhteen Game Over -singlellä ja sen uudelleenversioinnilla.

Perjantaina 22. huhtikuuta Onyxin Game Over -kappaleesta ilmestyy remix yhdessä hollantilaisen Dope D.O.D. -yhtyeen kanssa. Kokoonpanot ovat aikaisemmin tehneet yhdessä muun muassa kokonaisen albumin Shotgunz In Hell.

Tapahtuman järjestetää Loasteeze, joka tuo kesän aikana Suomeen muitakin yhdysvaltalaisia rap-nimiä. Liput ikärajalliseen tapahtumaan voit hankkia Tiketistä.

– Onyxin kanssa esiintyneenä sekä livenä nähneenä tiedän, että energinen keikka luvassa, Loasteeze kertoo.

Hardcore-kokoonpanon tänä vuonna ilmestyneen 1993-albumin voit kuunnella alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.