Musta Hanhen tuoreimpaan julkaisuun on nykyhetkessä äärimmäisen helppo samaistua

Hans

Missä menee Markus?

Viimeksi lahtelaisen ”luokkakaverinsa” kanssa samalla raidalla kuultu Musta Hanhi on julkaissut vielä yhden singlen tulevalta albumiltaan. Viides ja viimeinen ennakkopala saattaa nostattaa nostalgiaa pitkän linjan suomiräppidiggareissa, sillä se on Avaimen Punaisen tiilen kakkosraidan tapaan nimeltään Markus.

Kappaleella ei kuitenkaan olla yhtä alakuloisissa tunnelmissa, vaikka tietyllä tapaa samanlainen haikeus onkin läsnä. Kappaleen Markus on Avaimen klassikosta poiketen yhä elossa, mutta etääntynyt elämän kuljetettua hänet toiseen suuntaan.

Näin sosiaalisen eristäytymisen aikakaudella voisi ajatella, että Markus on ainoastaan Mustan Hanhen ja monien muiden tämänhetkisten tuntemuksien peilaamista varten luotu hahmo. Mistään mielikuvituksen tuotteesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Markus on oikeasti olemassa.

Luonnollisesti Markus on kuullut inspiroimansa biisin. Mustan Hanhen mukaan sen herättämä reaktio oli yksinomaan positiivinen.

– Hän oli ylpee ja otettu.

Tuotannollisesti kappaleessa luotetaan pehmeään kitaraan ja orgaaniseen säestykseen samalla kun Överdog-sainauksen useimmista aiemmista julkaisuista tutut rap-elementit on jätetty pois. Turkulaisen tulevan pitkäsoiton soundimaailma tuleekin nojaamaan vahvasti suomi-indien suuntaan, mitä tuore julkaisu ilmentää vahvasti.

Neljännen kokonaisuutensa nimeksi Hanhi paljastaa Formasus. Mutta millainen ajatus nimen takana on?

– Levyn nimi tulee latinankielestä ja kääntyy suomeksi ”kaunis”. Tää tuli siitä ku halusin yhel sanal kuvailla kokonaisuutta ja mulle tää on kaunis. Kyseessä on neljäs pidempi julkasu, joten nimestä löytyy myös ”four” ilman u:ta, Hanhi avaa.

Katso Markus-video alta. Ohjauksesta vastaa Stone Filmsin Pyry Kivi.