Muhammad Alista inspiroitunut Stepa julkaisi uuden singlensä lisäksi lyhytelokuvan

.
Loasteeze

Stepa huomio nyrkkeilylegendan syntymäpäivän.

Pohjoisen ääni Stepa valmistelee uutta albumiaan PME Recordsille, kuten uutisoimme aiemmin. Tulevaa pitkäsoittoa pohjustaa ensimmäisenä singlenä Muhammad Ali, joka on nimensä mukaisesti omistettu edesmenneelle nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestarille.

Stepan uuden projektin ”luovana kätilönä” toimii DJ Polarsoul. Kappaletta oli kaksikon ohella mukana kirjoittamassa ja tuottamassa Satellite Stories -yhtyeestä tuttu Jyri Pesonen.

– Tämän kappaleen tekoprosessi oli suurenmoinen, sillä Muhammad Ali kirjoitti sen itse elämällä huikean elämän. Hän on minulle suuri esikuva. DJ Polarsoul tuotti minun ja Pesosen Jyrin demosta teoksen, josta olen enemmän kuin ylpeä. Se, mitä Muhammad Ali teki kehässä oli kaunista. Se, mitä hän teki kehän ulkopuolella oli vielä kauniimpaa. Minä rakastan Muhammad Alia, Stepa kommentoi tiedotteessa.

Muhammad Alista julkaistiin samalla myös studio live -versio Heimo ilman menneisyyttä -yhtyeen säestämänä. Mikäli julkaisu on jäänyt syystä tai toisesta tarkistamatta, niin se kannattaa pistää kuin ampiainen heti soittoon.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Singlen julkaisua ei ajoitettu tähän viikonloppuun sattumalta, sillä tänään sunnuntaina on Muhammad Alin syntymäpäivä. Mikäli kesällä 2016 kuollut nyrkkeilylegenda olisi yhä elossa, niin hän täyttäisi tänään 79 vuotta.

Ikonin syntymäpäivän kunniaksi YouTubeen on laitettu jakoon Stepan oma lyhytelokuva, joka on nimeltään Kaunis ja nätti. Noin neliminuuttisessa ajatuksia herättävässä pätkässä sodankyläläislähtöinen artisti avaa omaa suhdettaan omaksi sankarikseen kutsumaansa Muhammad Aliin.

Katso lyhytelokuva alta. Ohjauksesta vastaa Ville Pohjonen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.