Method Manin ja Redmanin kulttileffa saa jatkoa huhtikuussa – tosin kaksikkoa ei siinä nähdä

Method Man ja Redman puhuivat vuosikausia How High 2:n tekemisestä.
Universal Pictures

Konkarit tekevät tilaa uudelle sukupolvelle.

Vuoden 2001 How High -kulttipätkä (eli suomennettuna Pilvessä) saa lopultakin jatko-osan ensi kuussa. MTV:n tuella toteutettu How High 2 nähdään Yhdysvalloissa samaisella kanavalla 20. huhtikuuta, eli kannabiksenkäryiselle komedialle ainoana oikeana ajankohtana.

Ensimmäisen osan vetonauloina toimineet Method Man ja Redman eivät ole mukana projektissa, vaikka heitä kysyttiinkin mukaan. Viimesyksyisessä Grass Routes -podcastin haastattelussa Redman kommentoi aihetta toteamalla, etteivät he ole enää niin kiinnostuneita jatko-osan tekemisestä kuin takavuosina. Lisäksi Universal ei tarvitse oikeuksien omistajana lupaa heiltä edetä omien suunnitelmiensa mukaisesti. Vaikka studiolla olikin erilaiset ajatukset jatko-osan suhteen kuin Method Manilla ja Redmanilla, ei kaksikolle jää Redmanin mukaan mitään hampaankoloon.

Tällä hetkellä hiphop-maailman kovimpien sauhuttelijoihin joukkoon lukeutuva parivaljakko työskentelee Blackout! 3:n parissa. Huippuenergisistä keikoistaan tunnetun duon aiemmat yhteisalbumit julkaistiin vuosina 1999 ja 2009. Kuten Klangi spekuloikin jo aiemmin, jatkaa kolmas osa samaa julkaisukaavaa jos se saadaan ulos tämän vuoden aikana.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Methin ja Redin sijaan uutta komediaa tähdittävät Lil Yachty, DeRay Davis, D.C. Young Fly, Alyssa Goss ja Mary Lynn Rajskub. Lisäksi mukana ovat pienemmissä rooleissa Lil Baby, Blac Youngsta ja Justine Skye.

Yksi aiemmasta osasta tuttu kasvo elokuvassa tullaan kaikesta huolimatta näkemään, sillä Mike Epps uusii roolinsa jatko-osassa. Friday-elokuvasarjassakin mukana ollut Epp näytteli alkuperäisessä komediassa parittajaa nimeltä Baby Powder.

Toistaiseksi How High 2:sta ei ole julkaistu traileria, mutta MTV on jakanut leffan alkutekstijakson YouTubessa. Sen pääset tsekkaamaan alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.