Kube sai enemmänkin kuin kuusi kiesiä Japanista – tuoreelle 100-singlelle julkaistiin video

Ville Häyrinen

Uudesta videosta vastaa Japanese Drip -videonkin tehnyt TwentyOne Media.

Itse Hakunila Killa eli Kube teki kaksi viikkoa sitten paluun uudella soolosinglellään 100, josta uutisoimme aiemmin täällä. Nyt tuoreelle kappaleelle on julkaistu näyttävä musiikkivideo, johon on kuvattu materiaalia muun muassa Vuosaareen satamassa.

Itse tuottamansa träkin lyriikoissa Kube kertoo haluavansa kuusi kiesiä Japanista, mutta kuvauksiin niitä saatiin reilusti enemmänkin. Paikan päällä nähtiin kaiken kaikkiaan toistakymmentä enemmän tai vähemmän kustomoitua japanilaista autoa, jotka on listattu omistajineen Kuben tekemään Instagram-postaukseen.

Videon ohjauksesta, kuvauksesta ja leikkauksesta vastaavat Ville ”Kaulus” Häyrinen sekä Vincent ”Vincento” Nordström eli Teo Vincent, jota haastattelimme viime kuussa. Ilmakuvat taas ovat alkuvuodesta Klangin haastattelussa olleen Peti-Petin kuvaamia.

Tsekkaa video alta. Tulossa on myös Klangin making of -spessu aiheesta, joten kannattaa olla hereillä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.