Kotimaiselle rap-musiikille omistettu radiokanava aloittaa lähetykset

Kanavalla tullaan kuulemaan uusien tulokkaiden lisäksi vanhoja klassikkoja.

Huhtikuussa Basso Median ostaneen Bauer Median kanavaperheen uusin tulokas on suomalaisen rap-musiikin erikoiskanava. Useamman kuukauden ajan kaikessa hiljaisuudessa toimintaansa aloitelleen radiokanavan nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi SuomiRäp.

Tiedotteen mukaan kanava keskittyy nimensä mukaisesti pitämään yllä ja kehittämään suomirap-kulttuuria. Musiikillisesti sen selkäranka muodostetaan soittamalla niin uusien tulokkaiden kuin klassikkonimienkin tuotantoa.

Kanavan juontajina toimivat muun muassa aiemmin Basson taajuudelta tutut äänet Ville Tanskanen ja Aleksi Korpijaakko. Ohjelmapäällikkönä taas toimii aiemmin NRJ:lle työskennellyt Riikka Karjalainen.

– Suomi-rap on jo pitkään ansainnut oman radiokanavansa. On hienoa, että vihdoin tälle musiikille löytyy koti ja meillä ollut kunnia olla rakentamassa Suomen ensimmäistä kotimaiselle rap-musiikille pyhitettyä kanavaa, Karjalainen sanoo tiedotteessa.

– Uusi SuomiRäp-kanava on osa Bauer Median laajempaa syksyn mittaista kehityshanketta, paljon muutakin uutta on tulossa vielä syyskuun ja loppuvuoden aikana. Olemme hyvällä kasvun ja kehityksen tiellä, Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen jatkaa.

SuomiRäpin juonnetut lähetykset alkavat isoimmissa kaupungeissa maanantaina 21. syyskuuta . Taajuudet näet Instagram-postauksesta alta.

https://www.instagram.com/p/CFG9penHIXt/