Heebwon da Chef kokkasi ylimaukkaan bängerin edustamastaan uuden aallon klikistä

Verneri Linna

Tuore single on tulokkaan ensimmäinen Överdogilla.

Ensimmäistä mixtapeaan jo jonkin aikaa työstänyt Heebo on kiinnitetty levy-yhtiö Överdogille. Jyväskyläläisen ensimmäisenä singlenä labelilla toimii kappale Mihi vaa, joka esittelee laajasti tulokasartistin soundia.

Aaro630:n ja Mico Budden tuottama bängeri alkaa west coast -henkisellä biitillä, joka vaihtuu puolivälissä astetta raskaampaan Memphis-vaikutteiseen suuntaan. Kappale kertoo artistin itsensä mukaan jyväskyläläisestä TKR-kollektiivista.

– Siihen kuuluu varmaa suurin osa Jyväskylän neljännen aallon räppiäijistä. Se oli alkuun semmone about kymmenen ihmisen porukka, josta kaikki vaa halus tehä vitun maukasta räppiä ja porukka on nyt kasvanu melkee kolmekymmentäpäiseksi!

Kollektiivin muita jäseniä ovat esimerkiksi Aaro630, Pyrythekid ja Vepu. Mutta mistä sen akronyymiltä kuulostava ja lahtelaisen FTI-kollektiivin mieleen tuova nimi tulee?

– Kukaa ei oo iha varma et mitä TKR for real meinaa. Se on ehk iha hyvä nii jää kuuntelijalle mielikuvituksen varaa, Heebo nauraa.

Tsekkaa Mihi vaa -video alta. Kappaleen lyriikat löydät Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.