Gabriel Lionin uusi kappale kantaa nimeä Hekumaa: ”Tää biisi kertoo nautinnon huumasta”

Seksiromantiikkaa tihkuvia biisejä tiputtava artisti julkaisi uuden singlen.

Tämän vuoden aikana musiikkikentälle useamman vuoden tauolta palannut Gabriel Lion julkaisi suorapuheisesti seksistä kertovat kappaleen Hekumaa. Sensuelli kappale on artistin tuotannossa entistäkin rehellisempää ja avoimempaa ilmaisunsa suhteen, josta hän haluaakin biisiensä olevan tunnistettavia.

– Tää biisi kertoo nautinnon huumasta. Must Hekumaa on niin siisti saa ja kuvailee aika hyvällä tavalla hyvää seksiä. Se pitää sisällään sanana niin paljon, mut toi title ei suoranaisesti huuda seksiä tai nautintoa etenkään jos sana ei oo sulle tuttu vaan se pitää tavallaan sit selvittää.

Kirjoittamisessa ovat olleet mukana Mikko Koivunen sekä useiden artistien kanssa oman musiikkiuransa ohella työskentelevä ANI.

– Meil oli studiolla aika hauska vibe, lähettii duunaa jotai ja kun toi droppi lähti soimaan ni hyräiltiin siihen ja tavallaan löydettiin se kertsi ihan fiiliksis sit siinä, aika sellanen yhen sessarin keissi itse asiassa.

Persoonallisen pukeutumistyylin omaava Gabriel haluaa painua musiikkinsa lisäksi ihmisten mieleen asuistaan. Artisti leikkautti ja värjäytti myös hiuksensa vastikään tunnusvärillään baby bluella.

– Mun auto ja mun vespa on molemmat maalautettu baby blueks. Haaveilen et ehk mulla on vesijetti kans samalla värillä teetettynä jossain kohtaa! Mulla oli ollut ongelmii pitkän tukan kanssa ja aloin miettii, et pitäisköhän se vaan leikata. Hetken se mietitytti, mut lyhentelyn jälkeen oli selkeetä et vedän sen baby blueks sit vielä.

Teemana laulajalla tulee olemaan jatkossakin romantiikka, seksi sekä aiheet sen ympärillä. Artistin tarkoituksena on näyttää rohkeasti omia ajatuksiaan ja näkökulmiaan aiheesta, jonka kokee olevan vielä hieman harmaalla alueella keskustelujen suhteen.

– Haluun näyttää suuntaa siin mielessä et oon rohkee ottaa sen askeleen, mitä moni ei ehk uskalla tai haluu ottaa. Koen et etenkin seksistä puhuminen on vähän harmaalla alueella ja pitää aika paljon miettii omii sanomisii ja muotoo miten ne sanoo, ettei sua ymmärretä väärin. Haluun mun musiikin olevan tunnistettavaa siitä et se on tanssittavaa, räikeetä ja erilaista, hän kuvailee.

Syksyn aikana laulajalla on tarkoitus laittaa tuoksukynttilät päälle studiolla ja työstää paljon uutta musiikkia.

– Oon lomaillu aika paljon kesän aikana nii nyt ois tarkotus hyökätä tonne studiolle sessaroimaan. Se on aika täydellistö kun voi laittaa vanilijalta tuoksuvat kynttilät päälle ja ulkona on pimeetä, hän toteaa.

Kuuntele artistin uusin tuotos alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.