Freestyle-piireissä kunnostautunut Ahti tarttui Lukas Leonin haasteeseen

Lukas Leon ja Ahti tervehtivät toisiaan nyrkeillä.
Tällä hetkellä Lukas Leon kiertää Suomea esikoisalbuminsa tiimoilta.

Lukas Leon ja Ahti ottavat toistensa skillsseistä mittaa uudella videolla.

Liiga Musicin uuden sukupolven soihdunkantaja Lukas Leon haastoi muutama kuukausi ennen esikoisalbumiaan kollegoitaan ottamaan hänestä mittaa sylkyskabassa. Tänään julkaistulla videolla ensimmäisenä kameran eteen saadaan freestyle-piireissä itselleen nimeä tehnyt Ahti.

Lukas Leonin paljon huomiota herättänyt haastevideo julkaistiin huhtikuussa pohjustamaan vantaalaisartistin Liiga Music -diilin julkistamista. Tsekkaa video alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Omiakin sessarivideoita tehnyt 18-vuotias Ahti eli Ahti Peltonen tuli kesällä toiseksi Verkkokauppa.comin järjestämässä battlessa. Tuolloin hänet päihitti joensuulainen Pure, joka muistetaan vuoden 2016 freestyle-räpin suomenmestarina. Porvoolainen Ahti on itsekin osallistunut kisoihin kahdesti, mutta pudonnut molemmilla kerroilla ennen finaalia.

Itäväylän mukaan omaa materiaaliaan kahden vuoden ajan työstänyt artisti palkittiin hiljattain Ak­ti­a­sää­tiö Por­voon 2000 eu­ron ar­voi­sel­la nuo­ri­so­tai­des­ti­pen­dil­lä. Lisäksi lukiolainen on käynyt keskusteluja mahdollisesta levydiilistä Universal Musicin ja Rähinä Recordsin kanssa, mutta toistaiseksi ilman tulosta.

Lukas Leonin haasteeseen Ahti vastasi alun perin jo toukokuun alussa. Vastaus on saanut YouTubessa jo yli 187 000 katsomiskertaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Tällä hetkellä Lukas Leon kiertää Suomea kultalevyrajan rikkoneen Simba-esikoisalbuminsa tiimoilta. Cheekin suojatti nähdään tulevana viikonloppuna keikalla Tampereen Unionissa sekä Rauman Dominossa.

Keikkailu ei ole kuitenkaan estänyt uusien videoiden tekemistä, sillä nyt kaksikko on saatu samaan tilaan sylkemään Eminemin Killshot-dissiträkin biitille. Rap-jumalan vihan kohteena alkuperäisellä kappaleella on Machine Gun Kelly, ja jotain konetuliaseisiin viittaavaa tältäkin videolta löytyy ainakin molempien flow’n perusteella.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Kummalle annan äänesi? Heitä mielipiteesi kehiin alla!