Faktat kuntoon – dissasiko Gettomasa Kevin Tandua Diplomaatilla?

Räkis-kappaleen alussa on sample otsikoihin nousseesta videosta.

Kevin Tandu julkaisee ensimmäisen oman albuminsa Limbon torstaina 25. heinäkuuta. Vaikka helsinkiläisartistin esikoisalbumi tippuukin vasta nyt, niin Tandu on siitä huolimatta ollut viime aikoina erilaisten spekulaatioiden kohteena myös toisen albumin tiimoilta.

Gettomasan toukokuussa julkaistulla ja vuoden puhutuimpiin kotimaisiin rap-julkaisuihin nousseella Diplomaatilla on mukana kappale Räkis, jossa Tandukin on äänessä. Kyse ei ole kuitenkaan fiitistä Ruubenin ja MD$:n tuottamalla träkillä, sillä häntä kuullaan ainoastaan sen alussa samplen muodossa.

Sample on poimittu useamman vuoden takaisesta Kampin kauppakeskuksessa kuvatusta videosta, jossa Tandu otti yhteen nuorison kanssa. Yli miljoona striimiä Spotifyssa koonnut Räkis herätti heti julkaisunsa yhteydessä paljon keskustelua, sillä osa epäili sitä Masan dissiksi Tandulle.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta. Mutta mikä on totuus paljon puhutusta samplesta? Päästetään samplattu artisti itse ääneen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. Mistä koko videolle päätyneessä tilanteessa oli kyse?

Tästä on monta vuotta, kun kävelin jurrissa himaan kebabit kädessä Helsingin yössä. Perus stadilaiset junnut tuli vastaa jotain ja homma lähti käsistä. Olin silloin tulossa Hämeenlinnasta saapuneesta bilebussista, Sedu Koskisen uudessa yökerhossa oli ollut avajaiset joskus Namu-ravintolan aikoihin. Olin tuolloin varmaan viiden promillen humalassa (naurua).

Mitä ajatuksia silloinen uutisointi ja video tilanteesta herätti?

Ei mua silloin haittanut, kun tiesin olevani oikeassa. En mä nyt vaikka olisin kännissä lähtisi haastaa. Mut noin käy räkiksille ketkä haastaa – joskus tulee kovempia vastaan, niin se maailma menee.

Olitko jo ennen Diplomaatin julkaisua tietoinen että Gettomasa aikoo käyttää Räkis-kappaleen alussa samplea videosta?

Masa koodas mulle että onko ok. Vastasin että totta kai, ei mitään antaa palaa.

Kappale herätti spekulaatioita, sillä osa kuuntelijoista tulkitsi samplen käytön toisella tapaa. Oletko joutunut oikomaan jengille että kyse ei ole dissistä?

Yhtenä päivänä kun kävelin kotiin Punavuoreen, niin jotkut soittivat autosta sitä biisiä ja kääntyivät vielä takaisinkin ja soittivat sitä, rupesin nauramaan. Jengi on myös laittanut snäpissä ”mp Gettomasan uudesta biisistä” -viestejä. Lisäksi Ruisrockissa joku 60 ihmistä kyseli siitä ja muutenkin että milloin tiputan uutta musaa.

Mitä mieltä olet itse kappaleesta ja Diplomaatti-albumista kokonaisuudessaan?

Masa on lahjakas räppäri ja sillä on hyvä energia koko ajan, mikä näkyy esimerkiksi keikoilla. Katoin Gettomasan keikan Weekendeillä vipistä ja voin sanoa että oli kova meno. Diplomaatilla on kovia räppibiisejä ja on hyvä, että Suomesta löytyy tällainen artisti joka pitää vanhaa kulttuuria yllä. Respect!