Evelinan uudella EP:llä kuullaan taidonnäytteitä monelta eri tekijältä

Julius Konttinen

Jokaisessa biisissä kuullaan ainakin yksi vieraileva tähtiartisti Suomen rap-kentältä.

Yksi aikakautensa kuunnelluimmista ja seuratuimmista kotimaisista artisteista, Evelina julkaisi paljon ennakkoon mielenkiintoa herättäneen -nimisen EP:n. Kokonaisuus esittelee tähden vahvaa hiphop- ja r&b-osaamista sekä tuo jokaisessa kappaleessa esille vähintään yhden vierailijan.

EP-levy on nimensä mukaisesti julkaistu erillisenä projektina artistin kolmannen ja neljännen albumin välissä. Kokonaisuuden ensiesitys nähdään tulevana viikonloppuna järjestettävillä Blockfesteillä lauantaina 20. elokuuta.

Moderni r&b-painotteinen projekti esittelee Evelinan taidokasta monipuolisuutta. Kuudesta biisistä koostuvalla EP:llä kuullaan tasokasta kotimaista soundia Suomen rap-kentän tähdiltä kuin myös anteeksipyytelemättömiä lyriikoita. Koukuttavista hiphop-tuotannoista vastaa yhdessä tiiviisti Evelinan kanssa töitä tekevä Tido.

Evelinan heinäkuun lopussa julkaisema ja ihmetystä aiheuttanut yli 10 miljoonaa näyttökertaa kerännyt TikTok-hitti Miau on osa uutta EP-levyä. Biisi julkaistiin etukäteen ennen kokonaisuuden julkaisua. Hittibiisissä kuullaan myös omaperäisestä tyylistään tutuksi tullutta TheoFuegoa. Levyllä ovat lisäksi fiittaamassa JVG, Lauri Haav, jambo, Hassan Maikal, Slani ja Ina.

Suuren suosion saavuttanut Evelina on saanut myös kiitosta somealustoillaan ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. Kehorauha, ulkonäköpaineet ja naisten oikeudet ovatkin usein puhuttuja aiheita tähden sosiaalisessa mediassa.

EP-levyn pääset kuuntelemaan alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.