Esittelyssä: Suomiräpin punk-bändiksi tituleerattu Mouhous

Julius Konttinen

Yhtye viettää vilkasta keikkailuaikaa ja julkaisee uutta musiikkia.

Kolmen hengen kaaokseksi itseään kutsuva helposti lähestyttävän energian omaava kolmikko Mouhous on Monakon, Van Hegenin ja  Valentinin muodostama yhtye. Kolmikosta kaikki omaavat pitkää taustaa musiikin kanssa, mutta yhteinen polku lähti vuoden 2015 festareiden bäkkärillä.

– Oltiin Blockfestejen backstagella. Alettiin juttelee siellä ja pyöriteltiin kolmisteen ideoita ja innostuttiin, että hitsi, meidän pitää tehdä yhdessä musaa. Pari vuotta tän jälkeen esiinnyttiinkin jo yhdessä kyseisellä lavalla, mikä on aivan super siistiä, he muistelevat.

Tällä hetkellä kolmikolle kuuluu muutenkin erittäin hyvää. Rajoitusten lähdettyä keikkoja on riittänyt ja uusi  albumi ovat tuloillaan.

– Olin Lutakossa Jyväskylässä viime viikonloppuna keikalla. Kotikaupungissa oli niin hyvä fiilis, että siinä taas realisoitu miks teen tätä, kertoo Valentin iloisesti.

Täysistä keikkakalentereista ja seitsemän vuoden yhteisen polun varrelta mukaan on tarttunut useita, jälkeenpäin hyvinkin huvittavia tarinoita.

– Yksi hauskimmista oli, kun mentiin Hyvinkäälle keikalle. Siellä oli just uusittu lava, ja oltiin ekat jotka esiintyi sielä. Ihmeteltiin jo ennen keikkaa, että haiseepa täällä pahalta ja sama juttu lavalla. Keikan jälkeen huomattiin, että Veikko oli astunut aiemmin koirankakkaan, ja oli sitten sen kanssa pomppinut ympäri ämpäri. Lava oli varmaan mielenkiintoinen näky päivänvalossa, he kertovat yhdessä nauraen.

Suosikkiesiintyminen oli kaikilla suhteellisen yksimielinen.

– Meidän levyjulkkarit Circuksessa, siellä oli hyvä meininki ja olin ennen tätä miettinyt, että pääsisipä esiintymään tällä lavalla.

Disney-kappaleita  ja tärkeitä ajatuksia

Jos artistit voisivat muuttaa yhtä epäkohtaa musiikkimaailmassa, se olisi artistien mielenterveyteen huomion kiinnittäminen.

– Olisi upeeta jos levy-yhtiöt alkaisivat tarjoamaan mielenterveyspalveluita artisteille. Viihde-alalla aikalailla kaikki vaikuttaa identiteettiin ja minäkuvaan, koska sitä kritiikkiä ja kommentointia tulee välillä jopa aika brutaalisti joka suunnasta, he pohtivat.

Haaveissaan kokeilunhaluinen kolmikko mietiskelee monipuolisesti eri musiikin genreihin liittyvää saavutusta.

– Olis  siistiä saada platinaa jokaisesta musiikkigenrestä.

Van Hegenin haaveissa on myös yksi ulkonäköön liittyvä seikka.

– Voidaanko tehdä silmäpusseista seksikkäät?

Mouhous Blockfestin backstagella vuonna 2015.

Hetki sitten ulos tullut kappale on osa myöhemmin ulos tulevaa monimuotoista albumia.

– Se omaa monipuolista sisältöä ja sieltä löytyy varmasti jotain jokaiselle. Mukana myös sellasta Mouhous 2018 soundii upgradella! Uusin  kappale on tavallaan sellainen heittomerkeissä väkivaltasta klubisoundii sisältävä, haluttiin mukaan myös sellainen.

Kolmikko kuvailee uuden kappaleen olevan bängeri parin rauhallisemman sinkun jälkeen.

– Nyt kun maailma on taas auki ja vihdoin päästää kiertämään tahmaisia yökerhoja ja kesän festareita ympäri Suomea niin haluttiin julkaista taas kunnon klubibängeri! Tiedostetaan et jengille, tai ainakin meille on ehtiny tässä parin viimevuoden aikana patoutua sellaista eläimellistä juhlimisenergiaa. Kun tää biisi soi volyymit menee automaattisesti täysille. Kotibileet muuttuu häätöbileiks, naapurit osaa tuplata biisit, klubeilla tippuu pullot hyllyistä ja maakuntien. ”Vin Dieselit” pitää huolta et koko kylä pysyy hereillä, he kuavilevat.

Useassa tyylilajissa pomppivan yhtyeen Valentin osaa myös kappaleita, joita kaikki eivät välttämättä osaisi aavistaa.

– Osaan suuren määrän Disneyn kappaleista ulkoa, hän kertoo hymyillen.

Lausahduksen jälkeen yhtyeen muut jäsenet nostavat esiin vanhan muiston.

– Kerran tultiin yöbussilla kotiin keikalta. Siellä oli sellainen tanko, ja Valentin veti kunnon shown siinä tanssien ja laulaen kaikkia mahdollisia Disney-leffojen biisejä! Meillä oli aivan super hauskaa, muista matkustajista ei osata sanoa, he naurahtavat.

Erikoisista taidoista keskustellessamme Monako toteaa olevansa erittäin hyvä esittämään kuollutta.

– Oon hemmetin hyvä esittämään kuollutta, koska muhun ei aina saa kovin helposti yhteyttä! Sit Jannen taito on tuhlata rahaa nopeasti ja elää mukavasti, hän sanoo leikkisästi.

Tulevalla albumi tullaan Mouhouksen mukaan kuulemaan paljon instrumenttejä, jotka sitovat kokonaisuuden yhteen tyylillisesti vaihtelevasta sisällöstä huolimatta. Fiilistele uusinta julkaisua tästä:

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.