Emma Gaala -ehdokkaat on julkistettu – Gettomasalle viisi ehdokkuutta

Anni Hartikainen

Eniten ehdokkuuksia haali JVG.

Suomen suurin vuosittainen musiikkialan palkintojenjakotilaisuus Emma Gaala on julkistanut vuoden 2019 ehdokkaansa. Tänä vuonna gaalassa on kaiken kaikkiaan 23 ehdokassarjaa.

Yhdeksän Emma-patsasta jo aiemmin voittanut JVG haali eniten ehdokkuuksia olemalla mukana kuudessa ehdokassarjassa. Diplomaatti-albumillaan uransa uudelle tasolle nostanut Gettomasa taas on ehdolla viidessä kategoriassa. Saavutus on omaa luokkaansa kun ottaa huomioon, kuinka tinkimätön rap-levy Diplomaatti on.

Kategoriat joissa Gettomasa on asetettu ehdolle ovat Vuoden miessolisti, Vuoden albumi, Vuoden biisi, Vuoden rap/r&b ja Vuoden artisti/yhtye (yleisöäänestys). Muita Vuoden rap/r&b -kategorian ehdokkaita ovat ETTA, FIBE, Juno ja Kube.

Urbaani musiikki on muutenkin vahvasti esillä gaalassa, kuten esimerkiksi Vuoden tulokas-, Vuoden tuottaja- ja Vuoden miessolisti -kategoriat osoittavat. Muista urbaanin musiikin nimistä ehdokkaina eri ehdokassarjoissa ovat muun muassa Gasellit, Keko Salata, MD$, MELO ja Yeboyah. Kaikki ehdokassarjat ja ehdokkaat näet täältä.

Voittajat valitaan Helsingin Hartwall Arenalla lauantaina 8. helmikuuta. Totuttuun tapaan järjestyksessään 34. Emma Gaalassa esiintyy useita isoja nimiä.

Emma Gaala on yleisölle avoin tapahtuma, johon on mahdollista ostaa liput Ticketmasterista. Gaala tulee suorana lähetyksenä Nelosella ja Ruudussa alkaen klo 20.00.