Emma-ehdokas ibe julkaisi uutta materiaalia

Jos tunteesi ovat aitoja, hyppäätkö niiden yli?

Ilman sen isompaa ennakkopromootiota perkele!-albuminsa viime syyskuussa julkaissut ibe yllättää jälleen. Skorpioni-artisti päätti alkuviikosta uuden singlen julkaisemisesta, mikä tuli yllätyksenä jopa hänen omalle tiimilleen.

Nyt ilmestyneen kappaleen nimi on Tunteet, ja sen tuotannosta vastaavat 1ilmari, 1lucca sekä Warren Hunter. Single on 22-vuotiaan helsinkiläisartistin ensimmäinen soolojulkaisu tänä vuonna.

– Se biisi on vähän niinku selfie. Mä vaa otin sen ja postasin sen, ibe kommentoi.

iben on huhuttu valmistelevan seuraajaa vuoden 2018 NONSENSE-kokonaisuudelleen. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan tiedossa tuleeko tuore julkaisu olemaan osa projektia.

Viimeksi ibe on ollut esillä Bomfunk MC’sin Freestyler-klassikon uudelleenversioineella Minä vs. Maailma -kappaleella, jolla on mukana myös MELO. Muita artistin tämänvuotisia projekteja ovat olleet fiitit Nelma U:n sekä Nightshiftin singleillä sekä yhteinen kappale Blacflacon ja Elastisen kanssa.

ibe on tällä hetkellä muutenkin ajankohtainen, sillä artisti on ehdolla neljässä kategoriassa tämäniltaisessa Emma Gaalassa. ibellä on mahdollisuus voittaa sarjoissa Vuoden rap / R&B, Vuoden musiikkivideo ja Kriitikoiden valinta sekä yleisöäänestyksellä ratkeavassa Vuoden artisti / yhtye -kategoriassa.

Kuuntele Tunteet alta. Emma Gaalaa voi seurata suorana lähetyksenä Nelosella ja Ruudussa kello 19.00 alkaen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.