Ege Zulu tuo kentälle uudenlaista soundia Victor Nordiksen tuella

jjohanness

Suositun Swengari-konseptin neljäs osa on nyt ulkona.

Viime kesänä Swengari-nimisen konseptin aloittanut Ege Zulu on julkaissut suosittuun biisisarjaansa neljännen osan. Tuttuun tapaan kappale on saanut myös videon, josta vastaa edellisen tapaan jjohanness.

Ollaan tyhmiä -nimisen kappaleen on tuottanut Victor Nordis, jota voi kuvailla artistin luottotuottajaksi. Soundeillaan kaksikon yhteistyö tuo Suomeen raikkaita tuulia ottaessaan vaikutteita Välimeren soundista sekä afrotrap-genrestä.

Tasoi Recordsilla aikoinaan hetken ollut omakustanneartisti herättää kiinnostusta, joka on näkynyt muun muassa pyyntönä tulla mukaan Luokka ’19 -videolle. Samoin esimerkiksi tammikuussa julkaistu Fantasiaa sai ensimmäisen vuorokauden aikana 4000 näyttökertaa ja on koonnut jo yli 50 000 katselua.

Nosteestaan huolimatta Ege Zulu sanoo tekevänsä musiikkia ennen kaikkea omaksi ilokseen, eikä artistilla ole mitään sen ihmeellisempiä suunnitelmia musiikkiuransa suhteen. Tiedossa on silti ainakin yhteistyötä huudilegendojen kanssa.

Lisäksi sarjaan on lupa odottaa viidettä osaa suhteellisen nopeasti. Tsekkaa tuore video alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.