”Damn girl, laita se puhelin jo kiinni!” – Etalla on jano joka ei lähde juomalla

Etta Tavastia-klubilla syyskuussa 2019.
Vimugraphy

Uusi single FML edustaa soundillisesti uudenlaista Ettaa.

PME Recordsin ja Warner Musicin yhteinen artistisainaus Etta on julkaissut uutta materiaalia. Naisen tuore single on nimeltään FML, ja se on tehty yhteistyössä muun muassa Ruusut-yhtyeestä tunnetun Alpo Nummelinin kanssa.

Levy-yhtiön tiedotteessa Etta kertoo kappaleen saaneen alkunsa helposti. Sanoitukset pohjautuvat hänen omaan elämäänsä.

– FML – story of my life… Mulla on huono tapa viikonloppuöisin tarttua puhelimeen, joten päätin tehä siitä biisin. Tää synty, ku ensimmäistä kertaa tein Alpo Nummelinin kanssa musaa. Hän soitti eri biittejä koneelta, ja heti ku kuulin tän riffin se sai mun huomion. Ei kauaa mennyt, kun saatiin rakennettua biisi sen ympärille. Tässä pääsee kuulemaan soundillisesti ihan uutta Ettaa. Pieni throwback 2000-luvun alkuun!

Yhteistyö ei ollut Nummelinille ensimmäinen laatuaan, sillä hän on muutaman viime vuoden aikana osallistunut esimerkiksi Asan, JVG:n, Pyhimyksen ja Tommishockin uusimpien albumien tekoon. Etan ja Nummelinin yhteinen projekti ei tullut ainakaan jälkimmäisen seuraajille täysin tyhjästä, sillä porilaislähtöinen artisti tiisasi sitä jo marraskuussa Instagramissa.

https://www.instagram.com/p/B5LQ_vfByMN/

Edellisen kerran Ettalta kuultiin uutta materiaalia PME Recordsin muutaman viikon takaisella Volume-mixtapella, jolla artisti on mukana kappaleella Hurmaava. Levy nousi heti ilmestyessään Suomen virallisen albumilistan kärkeen, ja se löytyy tälläkin hetkellä samalta sijalta. Mixtapesta on myös tulossa helmikuun lopussa rajoitettu vinyylipainos, jolla ETTA saa ensimmäistä kertaa oman kappaleensa vinyylille.

Helmikuussa Etalle on tiedossa toinenkin ”eka kerta”, sillä nainen pääsee tänä vuonna jännittämään ensimmäistä kertaa Emma Gaalaan Vuoden Hiphop / R&B -kategorian voittoa. Muita ehdokkaita samassa kategoriassa ovat F, Gettomasa, IBE, Juno ja Kube.

Poistuuko Etta Hartwall Arenalla järjestettävästä gaalasta Emma-patsaan kanssa? Se nähdään lauantaina 8. helmikuuta, mutta kuuntele sitä ennen FML alta!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.