Blockfestin uusi Fresh ’21 -konsepti tuo lavalle uusia tulokkaita

Vasemmalta oikealle: Ina, SAFIRA, Baby Blu, EDEN ja ez.

Ensimmäistä kertaa toteutettavassa Fresh ’21 -slotissa esiintyvät Baby Blu, EDEN, ez, Ina ja SAFIRA.

Kotimaisen rytmimusiikin kentälle nousee vuosittain runsaslukuinen määrä uusia, innostavia talentteja. Tulokkaita, joilla on muutamia julkaisuja alla, mutta siihen omaan kokonaiseen esiintymisslottiin festarilavoilla saattaa olla vielä matkaa. Vaihtuvuus on ollut aina tärkeää Blockfestin esiintyjäkattauksia suunnitellessa, mutta nyt festivaali haluaa olla mahdollistamassa entistä enemmän tilaa tuoreille kyvyille. Olla omalta osaltaan nopeuttamassa kehitystä ja muutosta.

Tästä lähtöideasta syntyi Fresh ’21, vuosittaiseksi perinteeksi tarkoitettu slotti, joka toteutetaan ensimmäistä kertaa Blockfesteilla 20.-21. elokuuta 2021. Blockfest ja festivaalin monivuotinen DJ Viivi ”Vicky” Ojalehto ovat jo varhain keväällä kuratoineet viidestä tulokkaasta muodostuvan ryhmän, kuunnellen valinnoissaan tasapuolisesti myös ulkopuolisia vaikuttajatahoja kuten levy-yhtiöitä ja agentuureja.

DJ Vicky nähdään itsekin lavalla tulokkaiden kanssa.

Fresh ’21 muodostuu monipuolisesta tekijäviisikosta. Monsp Recordsille signattu Baby Blu hurmaa kuulijan omaperäisellä soundillaan ja melankolisilla teksteillään. Samalle levy-yhtiölle kiinnitetty, tamperelaistaustainen EDEN yhdistää harvinaisen sulavasti räpin ja r’n’b:n. Niin ikään Tampereelta ponnistava ez (jonka nimi lausutaan ”iisi”) puolestaan tuo Universal Musicin kautta tuoretta vivahdetta kotimaiseen r’n’b-skeneen.

Viisikon kenties kokenein artisti on Sony Musicille levyttävä Ina, joka on jo vuosia sitten tehnyt musiikkia esimerkiksi Laidback Luken kaltaisen maailmantähden kanssa. Nyt hän on aloittanut kuitenkin uuden vaiheen suomenkielisellä soolomateriaalilla, jolla yhdistyy R&B, moderni pop ja trap. Ryhmään mahtuu myös yksi signaamaton tekijä. Nuori espoolaisartisti SAFIRA keräsi huhtikuussa ilmestyneellä Palasiks-omakustannelevyllään hehkutusta aina Helsingin Sanomia myöten!

Lukuisat upeat tulokkaat ansaitsisivat yhtä lailla tunnustusta myös tämän ryhmän ulkopuolelta, minkä takia onkin asiallista huomauttaa ettei Fresh ’21 ole mikään kilpailu. Tässä on kyse paljon muusta lähtien ryhmädynamiikasta aina keikkavisuihin asti. Kuratoinnissa vahvasti mukana ollut DJ Vicky tulee toimimaan tässä setissä myös selkärankana DJ:n ominaisuudessa. Fresh ’21 -porukan esiintymispäivä julkaistaan tulevana perjantaina samalla kun Blockfest julkistaa ohjelmansa päiväkohtaisen jaottelun.