Mitä kaikkea sitoutuminen merkitsee suhteessa? Nuppu Oinas käsittelee aihetta singlellään

Anni Hartikainen

Monspin ja HMC:n bootcampilta ponnahtanut artisti julkaisi uuden singlen.

Lappeenrannasta kotoisin oleva, sittemmin helsinkiläistynyt Nuppu Oinas julkaisi viime viikolla uuden singlen Happee. Monsp Recordsin sekä HMC Publishingin Rap Studio Bootcampilta vuonna 2021 ponnahtanut artisti on julkaissut muutamia kappaleita, ja hänet on voinut kuulla mukana myös Uniikin kappaleella vierailemassa.

Soundissaan artisti sekoittaa modernia r’n’b:tä, poppia ja räppiä. Musiikkinsa lisäksi artisti tekee aktiivisesti videoita TikTokin puolella ja omaa palvelussa tällä hetkellä noin 190 000 seuraajaa.

Kappale on jatkoa aiemmin tänä syksynä julkaistulle En mä kaadu -singlelle, joka omasi rohkaisevan ja laulajalle ominaisen, hyvin hempeän tunnelman. Vaikka uudella kappaleella kuullaankin Nupulle tyypillistä soundia, on aihe tällä kertaa aiemmista poikkeavampi sekä soundi astetta räpimpi, esitellen artistista hieman erilaisia kulmia.

– Happee kertoo siitä tunteesta, ettei halua ripustautua liikaa toiseen ihmiseen. Biisi syntyi melkein kokonaan yhden session aikana. Olin silloin pyöritellyt päässäni todella paljon keloja siitä, miten sitoutuminen ahdistaa ja miten tärkeää on saada omaa tilaa. Aloin kirjottaa niitä keloja auki ja tuntui että biisi syntyi kuin itsestään, kun alettiin sitä yhdessä kasaamaan tuottajani Ollin kanssa. Tähän biisiin oon avannut itsestäni sellaisen sivun mitä en ole aiemmin uskaltanut vielä raottaa, hän kertoo.

Laulaja uskoo, että single omaa monelle helposti samaistuttavia fiiliksiä suhteen alkuvaiheen ajoilta.

– Uskon, että moni voi samaistua siihen tunteeseen kun koittaa löytää tasapainoa sitoutumisen pelon ja rakkauden kaipuun väliltä. Elämä on tosi hektistä nykyään, ja jos haluaa kehittää itseään parhaalla mahdollisella tavalla, niin se voi välillä olla haastavaa yhdistää siihen elämään parisuhde. Toivon, että tämä fiilis resonoi kuulijoissa, sillä ainakin omassa elämässäni tämä ahdistus on ollut useinkin läsnä.

Happee syntyi artistin pohtiessa omaa elämäntilannettaan.

– Oma elämäntilanne inspiroi kirjoittamaan tämän biisin. Kun on elänyt pitkään yksin, niin sitoutuminen tuntuu ahdistavalta ajatukselta. Mielessä pyörii usein pelkoja siitä, että itsensä voi vahingossa kadottaa parisuhteeseen. Inspiroiduin kirjoittamaan biisin siitä pelosta mikä pyörii sitoutumisen ympärillä, hän kuvailee.

Nuppu kuvailee kertovansa biisillä hyvin aidosti ne tunteet, joita sitoutuminen on hänelle itselleen joskus tuonut.

– Oon ylpeä tästä koko biisistä, koska oon saanut purettua tähän tosi aidosti sen oman ahdistuksen siitä kahden ihmisen erilaisesta tavasta nähdä sitoutuminen. Jos kuitenkin joku lempparikohta pitää mainita niin sanoisin kakkosverse!

Kuuntele alta uuden aallon hiphop-artistin kappale, jonka on tuottanut Olli Palmunen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.