Matti8 päättää artistiuransa – samalla lopettaa myös Töölön Ketterä

Soolouralle siirtynyt Matti8 ehti julkaista kaksi isompaa kokonaisuutta osana Töölön Ketterää.
Samuli Vienola

Matti8 ilmoitti asiasta Instagramissa.

Matti8 on ilmoittanut Instagram-tarinoissaan oman artistiuransa lopettamisesta. Päätös koskee sekä räppärin soolouraa että Töölön Ketterää, jonka helsinkiläisartisti muodostaa Handshakingin kanssa.

Ihan kiveenhakattuna päätöstä ei kannata pitää, sillä Matti8 jättää mahdollisuuden auki uuden musiikin tekemiselle jos sen tekeminen alkaa tuntua taas hyvältä. Kuvakaappaukset artistin Instagram-tarinoista näet alta, kuvat suurenevat klikkaamalla.

Killah Recordsille ja Universal Musicille sainatulla Matti8:lla on ollut tekeillä soolodebyytti ROAD RAGE, jonka julkaisua kaavailtiin alun perin jo viime vuodelle. Nyt mitä ilmeisemmin peruttua projektia ehdittiin pohjustaa singleillä boushi, ei vastuut ja road rage, joista ensimmäisellä fiittasi Kube, toisella VxV ja kolmannella SKII6.

Matti8:n mukaan lopettamispäätös ei liity uudistuksiin levy-yhtiökuvioissa tai muuhun vastaavaan, vaan kyse on ainoastaan hänen omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Nähtäväksi jää kuullaanko artistilta vielä tulevaisuudessa uutta musiikkia, mutta pääasia on että Matti8:n oma hyvinvointi menee etusijalle.