Levyarvostelu: Krept & Konan – Revenge Is Sweet

Krept & Konan
Revenge Is Sweet
Virgin EMI

Frank Sinatra on joskus kuulemma sanonut: ”The best revenge is massive success”, suunnaton suosio on paras kosto. Tämän ajan Instagram-motivaatiolauseeksikin sopiva lainaus on selvästi ollut lontoolaiskaksikko Krept & Konanin (Casyo ”Krept” Johnson ja Karl ”Konan” Wilson) mielessä, heidän tehdessään toista virallista albumiaan, Revenge Is Sweetiä.

Humoristisista freestyleistä, kuten Jay-Z:n ja Kanye Westin Otis-kappaleen versioinnista uransa aloittanut kaksikko löysi nopeasti tiensä muitten urbaanien brittiartistien joukkoon. Jo ennen esikoisalbuminsa julkaisua duo ehti kiertämään maata muun muassa Skeptan kanssa, sekä vierailla Tinie Tempahin mixtapella. Kaksikon The Long Way Home -debyyttialbumista on ehtinyt kulua jo neljä vuotta, ja 7 Days- ja 7 Nights -mixtapetkin julkaistiin kaksi vuotta sitten, joten on virkistävää kuulla levyllisen verran uutta musiikkia.

Kahdessa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista, joten Kreptillä ja Konanilla riittää kerrottavaa. Levyn aloittavalla Goat Levelillä ja puolessa välissä kuultavalla nimikkokappaleella molemmat sylkevät faktoja matkastaan pohjalta pinnalle muistellessaan saavutuksiaan. Samalla he muistuttavat uudempia kykyjä siitä, etteivät aloittaneet räppäämistä viime viikolla. Tai kuten Konan riimittelee Goat Levelillä: ”I sold white and I sold budge. Now I got a restaurant and I don’t cook. They say your network is your net worth. Probably got half a billi in my phone book.”

Albumin alkupuoliskon singlelohkaisu I Spy on tutumpaa soundia UK Drill -skenen seuraajille, K-Trapin ja Headie Onen säestämänä elastisen biitin päällä, tuoden keveyttä kappaleelle. Krept ja Konan ovat lähiaikoina yrittäneet tuoda esiin Brittilän Drill-skenen positiivisuutta ja musiikin tekemisen hyötyä nuorille, sekä tervettä uhoa ilman veitsien ja aseiden esittelyä, jotta media ei korostaisi vain Drill-musiikin ja jengielämän ikäviä kytköksiä.

Keep Talking -biisillä kuullaan kaksikon rinnalla supertähti Stormzya, sekä aikaisemmin tänä vuonna auto-onnettomuudessa menehtynyttä Cadetia. Kreptin serkku ehti nauhoittaa varastoon värssyjä, joiden ympärille tuima, perinteisempää punchline-uhoa huokuva kappale on rakennettu. Lupaavan uransa alun tehnyt Cadet muistuttaa haudan takaa: ”Nah nigga can’t eat with us. See the cakes, and you can eat the dust. Couple niggas trying to beef with us. Cause’ their baby mother’s getting D from us.”

Levyn loppupuolisko on selvästi kepeämpi tunnelmaltaan, Kreptin ja Konanin ottaessa vaikutteita ja vierailevia artisteja mukaan muista maista. Afrovaikutteinen ja pehmeän kuuloinen G Love Nigerian superstaran Wizkidin kanssa sopisi yhtä hyvin niin kesäiseen hellepäivään kuin viikonlopun alkuillan fiilistelyihinkin. First Timellä herrat muistelevat kuvitteellista ekaa kertaansa vällyjen välissä, latinohenkisen kitaran soidessa taustalla. Toronton Tory Lanez toimittaa kertosäkeen tehtaan takuulla, ja jamaikalainen Spice tuo naisellisen näkökulmansa peiton heiluttamiseen.

Kaksi seuraavaa kappaletta, MoStackin kanssa tehty Cheating On Wifey, ja D-Block Europe -kaksikon sekä Ling Husslen kanssa esitetty Tell Me ovat itselle ehkä ne albumin heikoimmat. Ensimmäisessä taustabiitti ei vain iske tarpeeksi hyvin, ja jälkimmäisessä ylimalkainen autotunen käyttö alkaa lähinnä kyllästyttää, vaikka Tell Messä olisi potentiaalia parempaankin. Briteissä kovassakin haipissa olevan D-Block Europen tyyliin autotune kuuluukin, mutta liika on liikaa.

Onneksi Adotskitzin tuottama Forgiveness pelastaa. Lontoolainen tuottaja vastaa suurimmasta osasta albumin tuotannosta, mutta erityisesti Forgivenessin tuotanto lämmittää allekirjoittaneen mieltä. Rennon ja laadukkaan, sample-pohjaisen biitin voisi hyvin kuvitella soimassa Draken taustalla, Kreptin muistuttaessa negatiivisen asenteen vaaroista: ”Be careful what you put into the universe you know. If you’re one of those people that, just sit down and talk about people, commenting people, every day, and wonder why shit ain’t going right for you, that’s why man.”

Albumin päättävät välisoitto Before It’s Too Late ja viimeinen kappale Broski nivoutuvat hyvin yhteen. Välisoitto on itse asiassa Barking-hitistään tutun brittiartisti Ramzin monologi oman mielenterveydensä pettämisestä, ja siitä selviämisestä. Yllättävän rohkea ja rehellinen ulostulo on virkistävää vaihtelua urbaanissa musaskenessä, jossa artistit luovat imagoa ylivertaisuudestaan, rikkauksilla kerskailusta ja jetset-elämästään. Menestys ei silti aina tuo pelkästään onnea, vaan myös kateutta, ja tähtiartistit joutuvat käsittelemään muitakin ihmisiä koskevia asioita ja tunteita, kuten läheisen menetystä.

Albumin viimeinen kappale, Broski, onkin omistettu Kreptin ja Konanin läheisen ystävän ja bisneskumppani Nash Chagondan muistolle, joka riisti henkensä vain muutama päivä ennen kolmikon Crepes & Cones-ravintolan avajaisia. Biisillä muistellaan haikeasti yhteisiä aikoja, Jessie Boatengin pehmeän äänen lisätessä pehmeyttä.

Kokonaisuudessaan albumi tarjoaa hyvän läpileikkauksen kaksikon taidoista, tyylien sekoittelusta ja kasvusta, vaikka varsinaisia Freak Of The Weekin tai Don’t Waste My Timen tasoisia klubibängereitä ei löydykään. Läheisten äkillinen menetys,  ja mielenterveyden käsittely parilla kappaleella on virkistävän rohkeaa vaihtelua, henkilökohtaista sekä ajankohtaista. Vaikka ei välittäisikään mielenterveyden käsittelystä, löytyy albumilta kepeämpääkin sisältöä ja urbaanin brittimusan kirjavia eri tyylejä. Paria heikompaa kappaletta lukuunottamatta albumi on laadukas kokonaisuus, tuotanto kohdillaan ja kolmen vartin pituus kompakti, jolla niputetaan yhteen kaksikon parin viime vuoden kokemukset. Muutamalla pienellä muutoksella ja biisien vaihtamisella (albumilla olisi voinut olla aiemmin julkaistuista kappaleista esimerkiksi Chop My Money, Pour Me Another One tai Ban Drill) arvosana olisi korkeampi.

ARVOSANA: 3,5/5