Levyarvostelu: DJ Shadow – Our Pathetic Age

DJ Shadow
Our Pathetic Age
Mass Appeal

Kalifornialainen Josh Davis, eli tutummin DJ Shadow, on varmasti monelle ysärin vaihtoehtoisen räpin sekä samplepohjaisen instrumentaalimusan fanille tuttu nimi. Herran debyyttialbumi, kokonaan levyjä sämpläämällä ja yhdistelemällä tehty Endtroducing….. on sekä mestarillinen klassikko että mittatikku, johon miehen myöhäisempiä albumeita on verrattu. En kuitenkaan aio tehdä näin uusimman Our Pathetic Age -albumin kanssa.

Our Pathetic Age on massiivinen albumi, jota kuunnellessa tulee yksi asia selväksi: DJ Shadow tekee juuri sellaista musaa jota hän haluaa tehdä. Bonuskappaleet mukaan luettuna 26 raidan albumin voisi jakaa karkeasti kahtia; alkupuoliskon 11 raitaa ovat lähes kokonaan instrumentaalikappaleita ilman vokaaleita jälkipuoliskon kappaleiden sisältäessä vierailijoita. Niitä on saatu mukaan aina legendaarisesta Nasista nuoreen Dave Eastiin ja Wu-Tang Clanin jäsenistä Run The Jewels -kaksikkoon.

Alkupuolen instrumentaalikappaleet vaihtelevat massiivisen raskaasta Juggernautista kevyen pianovetoiseen Firestormiin, joista jälkimmäisen voisi kuvitella vaikkapa jonkin HBO-rikossarjan tunnariksi. Weightless kuulostaa hieman siltä, kuin mysteerinen brittituottaja Burial olisi vetänyt kovan kännin ja päässyt DJ Shadown levykokoelmaan käsiksi. Rosie taas koostuu sämplätystä vokaaliluupista, jonka alla Shadow vähän väliä vaihtaa rumpukomppeja, ikään kuin esitelläkseen samplekirjastonsa laajuutta. Vai ovatko nämä sittenkään levyiltä lainattuja sampleja, vai DJ Shadown itse soittamia instrumentteja? Onko sillä lopuksi mitään väliä? Esimerkiksi jo The Private Pressillä ja The Mountain Will Fallilla hän osoitti soittavansa sampleria ja rumpukonetta yhtä suvereenisti kuin Slash kitaraa.

Alkupuoliskon instrumentaali-iloittelusta vähemmän välittävät voivat suoraan hypätä loppupuoliskolle, joka on hieman helpommin lähestyttävä perinteiselle räppifanille. Ja se on hyvää, todella hyvää!

Drone Warfare -kappaleella lyriikka-akrobaatit Nas ja Pharoahe Monch latovat kylmääviä ajatuksia tämän hetken tietoyhteiskunnasta ja kontrollista: ”Technology changed the game, I’m an investor. But my soul ain’t for grabs. Robocops, they want patrol in the aves.” Samalla Shadown luoma äänimatto tuo mieleen Public Enemyn, mutta tähän päivään päivitetyillä soundeilla.

De La Soulin kanssa tehty Rocket Fuel on selkeästi yksi albumin menevimmistä kappaleista. Siinä yhdistyvät (sämplätty?) torvisektio, päähän jäävä kertosäe sekä osittain skrätsäämällä tehdyt rummut. Rumpusoundeista huomaa, että DJ Shadow on joskus käyttänyt tuhansia tunteja skrätsisessioissa muiden legendojen, kuten DJ QBertin ja Cut Chemistin kanssa. Skrätsit eivät missään vaiheessa ole liian voimakkaita, vaan juuri sopiva lisämaustetta kappaleeseen, jollaista kuulee nykyään liiankin harvoin.

Nuori Dave East kuulostaa todella hyvältä Taxin’-kappaleessa, Shadown rumpukompin paukuttaessa taustalla. Jossain oli voivoteltu, että nykyään monen räppibiisin rummut eivät oikein iske. Tämä ei ole sellainen kappale, vaan rummut paukkuvat sen verran napakasti, että niska tulee nyökyttämisestä kipeäksi. Juuri kun olen miettimässä ”no onkohan kaikki tämän albumin räppibiisit boom bap-soundia?”, DJ Shadow yllättää muhkealla Kings & Queens -biisillä. Kappaleen alku saa ensikuuntelulla heittämään spontaanisti kädet ilmaan ja päästämään suustani ”uuuuuuuh!”-parahduksen. Run The Jewelsin tahdittamalle biisille sopisi yhtä hyvin myös räppäävät veljekset Juicy J ja Project Pat, sen verran sielukkaat eteläräppivibat ovat kyseessä. Vaikutelmaa vahvistaa kuoron laulaman kertosäe.

Dark Side Of The Heartilla vaihdetaan taas tunnelmaa. Roots/r’n’b-laulaja Fantastic Negriton ja räppäri-tuottaja Jumbo is Dr.aman tekevät kappaleesta tunnelmallisen hip hop/r’n’b-fuusion. Varsinaisen albumin päättää nimikkokappale Our Pathetic Age, jolla syntikkapop-bändi Future Islandin laulaja Sam Herring venyttää äänijänteitään. Päätösraita on tunnelmaltaan ja sanoituksiltaan hieman haikea, Herringin laulaessa ihmisten välisestä etäisyydestä: ”But I’ve been afraid. I’ve been afraid to call. Afraid to call it all, what it is, like a friend would do. And now I need a friend like you.”

Albumin kolmesta bonusraidasta paras, Been Use Ta, heittää Pusha T:n DJ Shadown leikkelemän biitin päälle. Piano kuulostaa hieman Salaiset kansiot -sarjan tunnusmusiikilta, Pushan toimituksen ollessa niin laadukasta, kuin herralta voi nykyään odottaa. Jos albumilta pitäisi valita kaksi tai kolme kappaletta varttuneelle DJ Shadow -fanille, tämä bonusraita olisi ehdottomasti niiden joukossa.

Kokonaisuudessaan Our Pathetic Age on hämmentävä kuuntelukokemus, myös vannoutuneelle DJ Shadow -diggarille. Mielestäni albumin olisi voinut hyvin jakaa kahteen osaan, alun kokeellisempaan instrumentaaliosuuteen ja loppupuolen perinteisempään albumiin. Onneksi digiaikana kukin voi tehdä oman valintansa. Voi hypätä suoraan Drone Warfareen ja kuunnella siitä eteenpäin, tai jos haluaa uppoutua hieman erilaisiin äänimaailmoihin, aloittaa alusta ja pysähtyä We Are Always Alonen lopussa. Loppupuolisko albumista on ehdottomasti itselle mieluisampaa, mutta koska albumia arvostellessa otetaan kokonaisuus huomioon, rokotan vähän arvosanasta.

ARVOSANA: 3,5/5