Leo Luthando Löyly-Viihteelle – ensimmäinen single tarjoaa karibialaista pop-rap-soundia

Artistin uralle on nuoresta iästä huolimatta mahtunut monta vaihetta.

Alun perin Idolsista kansan tietoisuuteen noussut artisti Leo Luthando vaihtoi hiljattain levy-yhtiötä Löyly-Viihteelle. Aiemmin Rähinä Recordsille ja Universalille levyttänyt artisti tarjoaa uudella singlellään pop-rap -tyyliä ja tunteikkaita teemoja. Single on artistin ensimmäinen uuden levy-yhtiön alaisuudessa ja fiiliksiään hän kuvailee seuraavasti:

– Tosi odottava fiilis! Ollaan tehty mun tiimin kanssa uusia biisejä jo jonkun aikaa, nättiä päästä nyt antamaan nää jengin kuunneltavaks ja samalla päästä alkuun Löyly-Viihteellä. Odotan innolla että päästään myös Löylyn oman musaväen kanssa kunnolla hommiin.

2018 Idolsissa toiseksi sijoittunut artisti on ehtinyt kokea pitkän matkan nuoresta iästään huolimatta. Samaisena vuonna julkaistu ensimmäinen single Päätyyn onkin oikeuttanut jo ensimmäiseen kultalevyyn. Sittemmin Leolta on kuultu useita singlejä niin yksittäin, tuplana, kuin myös kolmen nipussakin.

Uusi kappale VIP kertoo tarinan siitä, kuinka oma kumppani on aivan omassa luokassaan muihin verrattuna. Biisillä vierailee Monsp Recordsin kiinnitys EDEN tarjoten ikään kuin vastakkaisen näkökulman aiheeseen. Tuottajana kappaleella on toiminut EL’o-duosta tunnettu Taha El Ouacef, jota artisti kuvailee suorastaan luottotuottajaksi. Biisillä kuullaan karibialaista soundia teräsrumpujen muodossa yhdistettynä moderniin pop-räppiin muhkeine bassoineen.

– Seuraavan vuoden suunnitelmiin kuuluu jonkin verran keikkailua ja julkaisujen osalta sinkkuja ja kenties ep-kokonaisuus. Kokopitkää projektia voidaan odottaa vasta 2024, kertoo artisti jatkosuunnitelmistaan.

Alla olevasta linkistä pääset kuuntelemaan tuoreen singlen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.