Läpimurtokaksikko Jore & Zpoppa:n uudella biisillä vierailee Sexmane: ”Arvaa paljon mä teen?”

Kaksikko jatkaa isoja yhteistöitä.

Rap-duo Jore & Zpoppa julkaisivat perjantaina viimeisen singlen tulevalta debyyttialbumiltaan. Viimeisimmällä julkaisullaan kuohuttanut ja aiempaa isompaa huomiota saavuttanut kaksikko tuntuu olevan läpimurron kynnyksellä, ellei jo sen yli, kun uudella kappaleella vierailee Sexmane. Kappale kantaa nimeä Arvaa ja se tunnustaa kaksikolle uskollista tyyliä tuntuen suorastaan anthemilta menestyksen tuomalle kassavirralle.

– Ollaan tunnettu Sexmanen kanssa jo pidempään ja oltu studionaapureita, sekä fiilistelty toistemme musiikkia. Biisin syntyä voi sen verran avata, että hengailtiin studiolla ja soiteltiin meidän eri biisejä. Kun ”Arvaa” lähti soimaan, Max syttyi heti biisin energiaan ja veti samantien oman versensä siihen siltä seisomalta. Biisissä on kyse menestymisestä – meille kaikki melodiasta biisin energiaan saakka huokuu sitä, kaksikko kertoo.

Alun perin duo tunnetaan kenties parhaiten North Side’s Finest -nimisestä kollektiivista, johon kuuluu heidän lisäkseen muun muassa kotimaisen räpin suurimpiin nimiin lukeutuva Turisti. Ensimmäinen Spotify-julkaisu kaksikolta löytyy jo vuodelta 2018 ja debyyttiprojekti Eskimo Tape julkaistiin 2020. Sittemmin heiltä on kuultu lukuisia singlejä, joista viimeisimpänä julkaistu Bämä on yltänyt jo lähes kolmeen miljoonaan kuunteluun Spotifyssa.

Laundry Musicilla levyttävä kaksikko aloitti vuoden vahvasti solmimalla yhteistyösopimuksen Suomen keikkamyynnin kanssa, joka myy jatkossa heidän keikat. Viidennen singlen myötä he ovat myös valmiita julkaisemaan ensimmäisen albumin, joka saa nimekseen LOVE SZN.

Alla olevasta linkistä pääset kuuntelemaan tuoreen Obikeysin tuottaman julkaisun.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.