Kirja-arvostelu: 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää

Mikko Aaltonen
7 veljestä – 20 vuotta Rähinää
Otava

Suomalaisen hiphopin kiistattomasti tärkeimpiin kollektiiveihin lukeutuvan Rähinä Recordsin perustamisesta on tänä vuonna tullut kuluneeksi 20 vuotta. Sen kunniaksi Rähinä on toteuttanut somessa #RÄHINÄ20-juttusarjan, laittanut vanhat mixtape-julkaisunsa ilmaiseksi jakoon sekä tuonut Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön takaisin.

Tämän vuoden isoin yksittäinen asia Rähinälle on kuitenkin todennäköisesti sen uusin aluevaltaus: oma kirja. Otavan kustantama 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää niputtaa ”Elaksis Kiven” johtaman jengin tähänastisen saagan yksiin kansiin.

Heti ensimmäiseksi mieleen nousee ajatus siitä, kuinka järjettömän paljon kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu ihmisiä ja tapahtumia. Miten edes oleellisimmat niistä on mahdollista tiivistää onnistuneesti 327-sivuiseen kirjaan, kun pelkästään Elastisesta saisi helposti kasaan oman kirjansa?

Kirjan toimittanut tietokirjailija Mikko Aaltonen on pyrkinyt ratkaisemaan ongelman palaamalla perusteisiin. Kuten teoksen nimestäkin ilmenee, on historiikin ytimessä alkuperäisen Rähinä-possen muodostaneet ”seitsemän veljestä”. Toisin sanoen Elastisen ohella keskiöön nostetaan Iso H, Andu, Tasis, Uniikki, Asa ja Jussi Valuutta, mikä on ainoastaan oikein.

Kirja on jaettu kahteen näytökseen, joista ensimmäinen esittelee veljekset. Rähinän vaiheista kertoo laajemmin toinen näytös, jonka jokainen luku on nimetty jonkin labelin alla julkaistun albumin tai kappaleen mukaan. Lisäksi kirjasta löytyy pari ”skittiä”, joissa päästetään ääneen Brädi, Spekti, Timo Pieni Huijaus sekä Rähinän luovana johtajana toiminut Joonas Wörlin.

Yritystasolla Rähinän toimintaa luonnehditaan kirjassa muutamaan otteeseen häröpalloksi. Samalla sanalla voisi kuvailla kirjan rakennetta, sillä lukijaa heitellään vähän milloin minnekin kahdenkymmenen vuoden aikajanalla. Väistämättä mieleen tulee Aaltosen edellinen teos JHT – Musta lammas, joka tuntui lineaarisella kerronnallaan huomattavasti selkeämmältä kokonaisuudelta. Toisaalta näitä kahta kirjaa on vähän epäreilua vertailla jo siksi, että toisen keskiössä on yhden artistin sijaan seitsemän eri artistia.

Kirja avaa hienosti Rähinän takana vaikuttavia hahmoja ja heidän välisiä suhteita. Henkilökohtaisesti odotin etukäteen eniten Valuutan osuutta enkä vähiten siksi, että Mouse nousee iisisti omalle ”Top 5 Dead or Alive” -listalleni. Valuutta on ainakin omassa päässäni jonkinlainen suomiräpin Keyser Söze, josta kukaan ei tiedä oikein mitään, mutta joka burnaa silti aina mikissä. Kaikkea julkisuutta välttelevästä anarkistista ei onneksi paljasteta tippaakaan liikaa, joten todellisuus ei pääse pilaamaan Valuutan ympärille muodostunutta myyttiä.

Rähinää jo pidempään seuranneille useimmat esiin nostettavat asiat eivät tule uutena tietona, mutta näin yksityiskohtaisesti niistä ei ole puhuttu aiemmin julkisesti missään. Isojakin juttuja on jouduttu jättämään pois ymmärrettävistä syistä – kaikelle ei yksinkertaisesti ole tilaa tällaisessa kokonaisuudessa. Keskeisimmät Rähinää ja suomalaista hiphopia määrittäneet asiat ovat joka tapauksessa mukana.

Kuitenkin osa kirjaan otetuista asioista jää harmillisesti puolitiehen. Esimerkiksi loppuvuoden 2005 tapahtumat Jyväskylässä jätetään Asan ja Valuutan osalta turhauttavasti kesken. Yhtä lailla biiffeistä puhuttaessa tuntuu oudolta, ettei RoopeK:n Hiphopskeidaa-klassikon muodossa heittämää haastetta muisteta ollenkaan. Sama homma Avaimen ja Rudy Rääväsuun kuuluisan Worldwide-battlen kanssa. Saksalainenkin-jonka-nimeä-ei-pidä-mainita (joo joo, eli siis YOR123) päästetään ihan liian helpolla.

Rähinän jengi on aina tehnyt töitä tosissaan, mutta ei ikinä liian totisella otteella. Naama peruslukemilla kukaan ei siis joudu kirjaa lukemaan, ja kuten odotettavissa on, eivät ne kaikkein nyrjähtäneimmät stoorit ala maidon juomisella. Kirjassa on jopa tahatonta huumoria: esimerkiksi Pekka Ruuska muistelee, ettei Avaimen lähtöä Warnerilta edeltänyt mitään ”haistattelua”. Kuulostaa siltä, että Warnerin entiseltä A&R-konkarilta on tainnut jäädä parit hänen kannaltaan oleelliset värssyt kuulematta…

Haastatteluissa rivien välistä nousee esiin aiheellinen huoli takavuosien hohtavimman kotimaisen hiphop-brändin tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Levy-yhtiön isoimmat nimet ovat paikkansa vakiinnuttaneita tekijöitä, mutta uusista sainauksista ainoastaan Nelli Matula on breikannut isommin. Lisäksi kentälle on saapunut kokonainen uusi sukupolvi artisteja sekä joukko uusia labeleita, joiden jalkoihin Rähinä on jossain määrin jäänyt. Vuosi 2018 pelataan Rähinän leirissä pitkälti läpi nostalgiakorteilla, mutta mikä on tilanne ensi vuonna?

Kaiken kaikkiaan Aaltonen suoriutuu haasteellisesta projektista kunnialla ja kirjaa on helppo suositella kaikille, joita kiinnostaa suomalainen hiphop-kulttuuri ja musiikkibisnes. Samassa paketissa on lyhyt oppimäärä hiphop-kulttuurin sisäisistä koodeista sekä yrittäjähenkisestä asenteesta. Toivottavasti Rähinän poikkeuksellinen saaga jatkuu ainakin toiset 20 vuotta.

ARVOSANA: 4/5