Killah Records jatkaa uuden materiaalin tiputtelua – seuraavasta julkaisusta vastaa Mari Johanna

Mari Johannan ensimmäinen single Kuben lafkalla on nimeltään Tiibetinspanieli.

Pääkaupunkiseudun lähiöistä ponnistava Mari Johanna on yksi Kuben uuden Killah Records -levy-yhtiön artisteista. Viime viikolla lafka julkaisi soolomateriaalia Matti 8:lta, ja torstaina 5. joulukuuta tiedossa on uutta musiikkia Mari Johannalta.

Tulevan singlen nimi on Tiibetinspanieli, ja se käsittelee muun muassa sitä miten lähtökohdat ja kokemukset vaikuttavat ihmisen luonteeseen sekä olemukseen: toisen epänormaali on toiselle normaalia. Kappaleesta julkaistaan samalla myös musiikkivideo Killah Recordsin YouTube-kanavalla.

Kuben tuottama single on Mari Johannan ensimmäinen julkaisu tänä vuonna. Viimeeksi artistilta on tullut omaa materiaalia ulos kesällä 2018 Millon x Moshpit -tuplasinglen muodossa. Tuolloin Mari Johannan jakelijana toimi Monsp Recordsin alalevymerkki Ahold.

Eazy-E:n, Pink Floydin, Bob Marleyn, Clipsen, The Neptunesin ja Playboi Cartin kaltaisten nimien inspiroima MJ on ollut lähiaikoina aktiivisesti studiossa. Rimaa toteutuksen suhteen nostanut artisti on valmis tuomaan todellisuuden takaisin räppiin aiheilla, jotka saattavat kuulostaa suhteellisen rankoilta. Musiikin on kuitenkin samalla tarkoitus olla tanssittavaa ja bängäävää.

Sainauksena Mari Johanna on Killah Recordsille vähintääkin luonnollinen, sillä Mari Johanna on labelin perustaneen Kuben vaimo. Kaksikko on tehnyt musiikkia yhdessä aiemminkin.