Kalle Kinos sainattiin PME:lle – uusi albumi 5.0 tulee ulos syksyllä

Kalle Kinos laittoi uudelle albumilleen aikaisemmin kaavailemansa Leisure Suit Kinos -nimen telakalle.
Tuukka Koski

Tuoretta materiaalia kuullaan ensin tuplasinglen muodossa.

Sonnin Taacca -podcastissa viime viikolla vieraillut Kalle Kinos on allekirjoittanut uuden levytyssopimuksen. Tamperelaislähtöisen Kinoksen soolomateriaalin julkaisijana toimii jatkossa PME Records, kuten mies paljasti Taacan punaisella sohvalla.

Samalla selvisi että pitkän linjan tekijän uusi albumi on jo valmis. Lähes kokonaan Tiedemiehen tuottamalla levyllä tullaan kuulemaan muun muassa Eevil Stöön kanssa tehty kappale.

Kinoksen ensimmäisenä PME-julkaisuna toimii kappaleet Automaatti ja 5.0. sisältävä tuplasingle, joka julkaistaan perjantaina 14. toukokuuta. Lisäksi kappaleille on tiedossa musiikkivideo, joka laitetaan jakoon julkaisupäivän aamuna kello 10.

Kinos oli aiemmin kiinnitettynä Särren luotsaamalle Rutilukselle, joskin hänen ja Tiedemiehen yhteiset Kalevacation-projektit on julkaistu Överdogin kautta. Hyvässä hengessä tapahtuneessa siirtymässä Kinos pysyttelee edelleen indielabelilla, joka takaa hänelle yhtä vapaat kädet tekemiseen kuin aiemmin mutta myös isommat resurssit.

Mikäli tuorein Sonnin Taacca on yhä tarkistamatta, niin asia on helppo korjata. Uusimman jakson saat haltuusi alta.

https://youtu.be/B5qRi_hRl6k