Jyväskyläläinen Aaro630 julkaisee ensimmäisen EP:nsä perjantaina

Projektilla ovat äänessä myös Are, Lauri Haav ja Vepu.

Klangi nosti hiljattain esiin viisi rap-lupausta Jyväskylästä, joita kannattaa pitää silmällä. Heidän joukkoonsa valikoitui muun muassa Aaro630, joka on nyt ensimmäisenä porukasta julkaisemassa uutta materiaalia.

Tuottajanakin kunnostautuneen 21-vuotiaan piti alun perin julkaista tässä kuussa EP nimeltä Aaro630 vs maailma. Nimi vaihtui kuitenkin viime hetkellä pelkäksi Aaro630 -EP:ksi. Levy on tulokkaan ensimmäinen oma sooloprojekti, ja siltä on jo lohkaistu singlet Varoo, JKL Citylife ja Synkkii ajatuksii. JKL Citylife -kappaleelle on julkaistu Jaakko Jylhän ja Ville Mäkeläisen ohjaama musiikkivideo.

Kahdeksan raidan mittainen EP on monipuolinen paketti biisejä, jotka kumpuavat artistin omista ajatuksista ja eletystä elämästä. Levyn työstäminen alkoi viime syksynä. Kaikki levyn tekstit ja biitit ovat Aaro630:n itse tuottamia lukuunottamatta introa, jota oli mukana tekemässä Vepun tuottajana tunnettu Onni.flp. Fiittaajina omakustanneprojektilla kuullaan Vepua, Area sekä Lauri Haavia, joka vastaa myös EP:n kansitaiteesta.

Levy julkaistaan perjantaina 20. syyskuuta. EP:n kannen ja kappalelistan näet alta.

1. Toista
2. ABCD
3. Toivon
4. Mitä Välii
5. Synkkii Ajatuksii ft. Vepu
6. Varoo
7. OK ft. Are
8. JKL Citylife ft. Lauri Haav