Jore & Zpoppa nostivat tasoja – tältä homma kuulostaa uudella levelillä

Karim Awad

Artistit tulevat esittämään monipuolisemman ja pehmeämmän puolen itsestään.

Yleltä esitetystä Lähiöiden finest -sarjasta tuttu veljeskaksikko Jore & Zpoppa tekivät paluun musiikin pariin yli vuoden tauon jälkeen.

Uuden aallon rap-kentällä vaikuttava pohjois-helsinkiläiseen North Side Finest -kollektiiviin kuuluva duo julkaisi viimeksi vuonna 2020 kesällä ensimmäisen Eskimo Tape -mixtapensa. Melodioita ja eurooppalaista trap-estetiikkaa yhdistelevä kaksikko on omien teosten lisäksi omilla tahoillaan olleet mukana aikaisemmin myös muun muassa Ege Zulun, Turistin ja Cvshbabyn julkaisuilla.

Uusi G’s-sinkku on kaikille homeboylle omistettu kappale, joka on ensimmäinen lohkaisu tulevalta LOVE SZN -nimeä kantavalta albumikokonaisuudelta.

– Siinä missä Eskimo Tape oli kovempi ja kylmempi kokonaisuus, LOVE SZN tulee esittelemään meitä artisteina monipuolisemmin ja pehmeämmin, sekoittaen eri musiikityylejä meidän omaan soundiin, Jore & Zpoppa kertovat.

Alta voit katsoa artistikaksikon uuden tulemisen musiikkivideon muodossa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.