”Inspiroivia ihmisiä tuntuu vaan tulevan lisää ja lisää” – haastattelussa Klangin uusi kuvittaja Kelmihelmi

Valokuvaajanakin tunnettu moniosaaja käsittelee kuvituksillaan ajankohtaisia aiheita.

Klangi aloitti tammikuussa uuden Kuukauden Kelmi -konseptin, josta vastaa helsinkiläinen valokuvaaja ja visuaalinen taiteilija Helmi ”Kelmihelmi” Padatsu. Siinä Kelmihelmi tarttuu aina kuukauden päätteeksi johonkin paljon keskustelua herättäneeseen aiheeseen kotimaisen urbaanin musiikin ja kulttuurin kentällä.

Konsepti on paljon velkaa kuudentoista vuoden ajan legendaarisen The Source -lehden kansien välistä löytyneelle The Last Word -osiolle. ”Hiphop-raamatulla” oli tapana päästää viimeisellä sivullaan irti kuvittajansa Andre LeRoy Davis, joka piirsi karikatyyrejä ajankohtaisista hiphop-kentän ilmiöistä ja vaikuttajista.

Täällä meillä 2020-luvun ensimmäisen kuukauden puhutuimpia aiheita ei tarvinnut kauaa pohtia: keskustelua herätti etenkin uuden MIKKO-albuminsa julkaissut Pyhimys sekä ikonisen Def Jam -levymerkin lanseeraus Suomeen hänen vetämänään. Oli siis vähintäänkin luonnollista, että samasta aihepiiristä löytyi inspiraatio ensimmäiseen kuvitukseen. Shout outit Joe Coolille, jonka Snoop Doggille tekemään taiteeseen tammikuun Kuukauden Kelmi pohjautui.

Mutta kuka on Kelmihelmi? Lue haastattelu alta!

Löysitkö intohimon kuvittamisesta ja piirtämisestä sattumalta, vai onko se alusta asti ollut jotain mitä haluat tehdä?

Piirtämistä oon aina rakastanut, olin taideluokalla peruskoulussa ja unelmoin tarhaikäsestä asti urasta tatuoijana. Se on nyt kuitenkin toistaseks jäänyt kun alotin toisen asteen opinnot. Aloin ekaa kertaa ikinä piirtää koneella kynän ja paperin sijaan. Se oli tosi siistiä miten rajattomasti voi yhtäkkiä duunaa. Silloin tajusin myös, että tästä vois tehä jonki sortin työn itelleen.

 

 

Mistä saat polttoainetta luovuudellesi?

Inspiroidun kaikesta: elottomista objekteista, leffoista, musiikista, ihmisistä… Mielikuvitus laukkaa jatkuvasti täysiä, välillä on melkeen vaikeeta, kun kaikki inspiroi jotenki! Silloin ku tarviin kipeesti inspiraatiota, selaan yleensä Instagramia, se on aika helppo tapa saada ajatukset rullaa. Nää jotain, ajattele jotain, kehitä jotain, tee jotain. Välillä vaan alan piirtää ja katon minne se vie mut.

Onko itselläsi ketään esikuvia?

Mun esikuvia on Lil’ Kim, David LaChapelle, Missy Elliott, Chi Modu ja Versace Henrik. Listaan mahtuis vielä kymmeniä, mutta edellämainitut on antanu tosi paljon itsevarmuutta omaan taiteeseen ja sen toteuttamiseen.

Keille kaikille olet tehnyt kuvituksia ja levynkansia? Mikä niistä on ollut mieleenpainuvin?

Hmm, pakko myöntää että en kaikkia muista, mutta ainakin IBE:lle, Cavallini & Shrtylle, Turistille, Versace Henrikille, Theo Fuegolle ja Mico Buddelle. Mieleenpainuvin oli ehkä IBE:lle tai Cavallini & Shrtylle, kun duunasin Oma iTT3s -singlen kannen ja näin oman piirustuksen ekaa kertaa Spotifyssa, se oli tosi hassua.

Osallistuit viime vuonna Joona Hauhian eli Joonagraphicsin kanssa Blockfestin ja Hypendin järjestämään suunnittelukilpailuun, jossa tulitte toiseksi. Joonagraphicsin Paniikki-brändi on jo monella tiedossa, mutta oletko itse suunnitellut mitään vastaavaa? Oletteko tehneet sen jälkeen yhteistyötä?

Oon itse asiassa tehny parikin eri paitaa eri designilla, mutta niitä oli ihan pari vaan eli super rare. Oon myös tehny kaks värityskirjaa ja ne oli tosi cool projekti. Niitä painoin molempia parikyt kappaletta. Joonan kanssa on tulossa tänä vuonna yhteistyötä ehdottomasti, suunnitteluki on alkanu jo!

 

Kenen kanssa haluaisit joskus päästä työskentelemään?

ALMA:n ja Kaija Koon kanssa! Jos lähetään unelmoimaan överisti niin Rihannan, Erykah Badun, Tyler, the Creatorin, Takashi Murakamin, David LaChapellen, Chi Modun, Snoop Doggin tai Missy Elliottin kanssa.

Olet myös valokuvaaja. Miten päädyit kuvaamaan keikkoja?

Päädyin kuvaamaan keikkoja tutustuttuani Janneen (eli Versace Henrikiin, toim. huom.) promokuvauksissa keväällä 2017. Keikkakuvaus kiinnosti sikana, ja pääsin Jannen kautta keikoille ja festareille kuvaamaan.

Onko sinulla jokin unelmapaikka mihin haluaisit töitäsi esille?

Olis tosi siistiä kuvata jolleki muotilehdelle! Esimerkiksi Vogue ois aika överi.

Ketkä ovat mielestäsi tämän hetken kiinnostavimmat artistit?

Rihanna, pelkästään Rihanna, koska oon nyt venannu tässä parisen vuotta uutta musaa. Jos pitäs sanoa joku Suomesta niin varmaan IBE, koska se on kolmen vuoden aikana kehittynyt ihan jääääätävän paljon, ja jotenki IBE:n keikat vaan paranee joka kerta ku käy.

Kumminasi toimii suomalaisen hiphopin legenda-osastoon kuuluva Asa. Onko teillä ikinä ollut puhetta yhteistyöstä?

Hahah, ei kyl oo puhuttu, mut ois tosi siistiä!

 

Viimeeksi kuuntelemasi biisi?

Lil’ Kim – Notorious Kim.

Millaisena näet urbaanin kulttuurin Suomessa vuonna 2020, uskotko että löydät iisisti aiheita joihin pääset tarttumaan kuvituksillasi?

Ihmiset on alkanu ymmärtää miten OK on olla oma outo ittensä, ja miten sitä voi hyödyntää itseilmasussa. Uskon siis että tulen löytämään helposti piirrettävää, sillä inspiroivia ihmisiä tuntuu vaan tulevan lisää ja lisää koko ajan.