”Tee sellaisia juttuja, jotka tuntuu cringeltä” – Olga kertoo, minkä neuvon antaisi nuoremmalle itselleen

Olga Downtown Calling-festarilla. #yolo
Olga nousi Uus bitch -esikoissinglellään listaykköseksi.
Aaro Peltola

Klangin haastattelussa #Yolokesää viettävä Olga.

Vuonna 2024 debytoinut Olga on noussut pikavauhtia yhdeksi kotimaisen popin kirkkaimmista tähdistä. Popstara saapui kotimaiselle musiikkikentälle ryminällä, kun Uus bitch -esikoissingle pamahti listojen kärkeen heti julkaisunsa jälkeen. Hittejä kuten Stadi (Alicia) ft. Isac Elliot ja Nro1 bämä seurannut esikoisalbumi Saint Olga nappasi artistille Vuoden popin Emma-palkinnon.

Huimalla tahdilla virstanpylväitä saavuttaneen Olgan vauhti ei ole hiljenemään päin. Popstaralta kuultiin kesäkuussa 2010-luvun energiaa huokuva EP #Yolo, joka viimeistään sinetöi Olgan aseman yhtenä pop-kentän omaleimaisimmista tekijöistä. Samoihin aikoihin artisti aloitti uransa tähän asti kattavimman festivaalikiertueen.

Klangi haastatteli Olgaa #Yolokesästä, tuoreesta EP:stä sekä keikkailusta ennen artistin esiintymistä Downtown Calling -festivaalilla.

#Yolo syntyi vapautumisesta

Viimeistään Saint Olga -debyyttialbumia seurannut, kesällä julkaistu konseptilevy #Yolo näytti, että – levyn nimikkobiisin sanoin – Olgalla tosiaan on jotain, mitä sulla ei ole. Kuusikappaleinen EP ammentaa räväkän soundinsa ja niittejä ja neonvärejä pursuavan visuaalisuutensa 2010-luvun populaarikulttuurista.

Levyn ilmestymisen aikoihin Olga kertoi #Yolon syntyneen raskaan albumiprojektin jälkeisestä vapautumisesta.

– Mä olin ollut tosi sulkeutunut aika pitkään. Mä en tykännyt käydä ulkona ja mulla oli vähän sellainen ihmiskammo, Olga taustoittaa.

– Sitten mä sain itseeni sellaista itsevarmuutta, mä löysin sellaisen sosiaalisen puolen itsestäni uudestaan – [levy] alkoi syntyä siitä, että mä vähän vapauduin.

Vapautuneisuus on aistittavissa koko levyn mitalta – kappaleiden soundi on Olgalta tuttua modernia, tanssittavaa poppia 2010-luvun elementeillä, sekä tietenkin rouhealla elät vain kerran-asenteella. Olga kertoo tuoreen albumin saaneen loistavan vastaanoton erityisesti keikoilla:

– Mä oon aistinut sellaista yolofiilistä ihmisissä tänä kesänä, Olga toteaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön OLGA (@_saintolga) jakama julkaisu

Uunoa ja maailmanluokan esiintymistä

Omaehtoisen pop-soundinsa lisäksi Olga tunnetaan räjähtävänä live-esiintyjänä, jonka showssa yhdistyvät vahvat visuaalit, maailmanluokan esiintyminen, tanssijat ja näyttävät koreografiat. Jo nuoresta asti esiintynyt Olga kertoo jännittävänsä keikkoja tähän päivään asti, joskin vaihtelevalla intensiteetillä:

– Jotkut keikat jännittää tosi paljon, silleen, että saattaa olla jo monta päivää ihan paniikissa. Sitten jotkut keikat jännittää vasta puoli tuntia varten ennen keikkaa, Olga kertoo.

– Mutta sitten se kyllä lähtee heti, kun menee lavalle.

Varsinaisia keikkarituaaleja Olgalle ei ole. Artisti creweineen lievittää keikkajännitystä klassikkokorttipelin äärellä:

– Me pelataan uunoo aika paljon. Uuno auttaa jännitykseen, artisti kertoo.

Olga Downtown Calling-festarilla.

Olga kertoo tämän kesän Ruisrock-keikkansa olleen ”unelmasimulaattori”.

Aaro Peltola

Piikkikorkkarit vaihtuivat lenkkareihin

Myös popstaran tämän hetken keikka-asut kanavoivat 2010-lukua – erityisen mieltynyt Olga on turkoosiin tyllihameeseen, joka on stailattu niitein ja snapbackein koristellulla valkoisella nahkatakilla. Ennen piikkikorkokengissä esiintynyt poptähti on hiljattain vaihtanut keikkakenkänsä tänä vuonna lenkkareihin:

– Se helpottaa paljon. Semmoisissa platformeissa voi vetää, mutta kyllä mulla on silloinkin joka kerta jalka menee ja vääntyy ja nivelsiteet on kovilla,

Olgan taustatiimi on pysynyt alusta asti kutakuinkin samana. Kunnianhimoinen keikkakokonaisuus on syntynyt yhteistyössä luova johtaja ja keikka-DJ Seena Talven sekä koreografi Kashika Aroran kanssa. Tämän vuoden festivaalikiertueelle mukaan on tullut nykytanssista ja baletista ammentava koreografi Sofia Ruija.

– Me ollaan tehty niin pitkään yhdessä, että kaikki tietävät, mikä tähän [kokonaisuuteen] sopii – musiikki, koreografia, lavasteet ja kaikki. Musta tuntuu, että se on ollut tosi yhtenäistä, Olga kertoo liveshownsa suunnitteluprosessista.

– Meillä on ollut tosi selkeä visio.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön OLGA (@_saintolga) jakama julkaisu

”Tee sellaisia juttuja, jotka tuntuu cringeltä”

Jo nuoresta asti erilaisissa yhtyeissä esiintynyt Olga on keikkaillut uransa aikana niin vanhainkodeissa ja televisiossa, kuin armeijan kasarmillakin. Siinä missä pop-tähden viikonloput kuluvat nykyään isoilla lavoilla, kertoo tämä nauttivansa arkena rauhasta ja rutiineista:

– Nyt kesällä mä meen aina viikolla mökille. Nytkin mä huomenna lähden heti aamulla mökille ajamaan. Sitten mä oon vaan mökillä ja en tee mitään.

– Mä en tykkää valvoa – mä yritän saada sellaisen arkisyklin keikan jälkeen, artisti summaa.

Nuoremmalle itselleen Olga antaisi hyvin #Yolokesää mukailevan neuvon:

– Mä neuvoisin, et vähän “let loose”. Tee vähän sellaisia juttuja, jotka tuntuu cringeltä.

– Jos ei ajattele, että onko tää cringeä, että mä heilun täällä, niin sitten sä pääset sellaiseen tilaan, että sä oot vaan vapaa, Olga toteaa.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *