”Ei sen tarvii olla semmosta junttia, bissen ja moottoripyörän kuulosta faijamusaa” – Haastattelussa Aaro630

Aaro630:n edellisalbumi "Paha maa" poiki artistille Vuoden Alternative- Emmaehdokkuuden.
Aaro630:n edellisalbumi toi artistille Vuoden alternative-Emma-ehdokkuuden.
Julian Riikonen

Artisti-tuottaja Aaro630 julkaisi uuden levynsä ”Mikään ei koskaan muutu”, joka saattaa olla yksi 2020-luvun eheimmistä suomirock-teoksista. Klangi haastatteli jyväskyläläisartistia albumin tiimoilta.

Jyväskyläläislähtöinen Aaro630 tunnetaan yhtenä suomirockin uuden aallon kiinnostavimmista tekijöistä ja suunnannäyttäjistä, kotimaisen räpin kärkituottajana sekä nykyään myös Äänite-levymerkin toisena perustajana. Kolmannen kokopitkän albuminsa Mikään ei koskaan muutu tammikuussa julkaissut artisti-tuottaja vieraili Klangin haastattelussa keskustelemassa tuoreesta albumista, levy-yhtiöstä ja suomirockin tulevaisuudesta.

Juicea, Davea ja EsDeeKidiä

Mikään ei koskaan muutu -albumilla suomirockille uskollinen ironia, melankolia ja runollisuus kohtaavat Aaro630:n tunnusomaisen rosoisen kitarasoundin, omaleimaiset tuotannot ja taidokkaan tarinankerronnan.

– Aloitin levyn tekemisen tammikuussa ja lopetin joulukuussa. Oli enimmäkseen tosi hauskaa ja helppoo, sävellykset ja tekstit syntyivät kuin itsestään. Tuotettiin ja miksattiin levy Elmeri Niileksen kanssa yhdessä ja mukana oli paljon mun läheisiä ja kavereita tekemässä, artisti tiivistää levyn tekoprosessin.

Aaro630 tunnetaan niin artistina kuin tuottajana taidokkaasta genrerajojen taivuttelusta. Siispä sopii kuvaan, että myös tuoreen pitkäsoiton vaikutteista löytyy niin kotimaisia ja kansainvälisiä rock-helmiä kuin uuden polven rap-tekijöitäkin:

– Kuuntelin paljon Juicea, Davea, Strokesia, The Velvet Undergroundia, Iceagea, Sad Boysia ja EsDeeKidiä.

Vuosikymmenen paras suomirock-lätty?

Levyn tekoon Aaro630 on lähtenyt kevyillä panoksilla – tavoitteena tehdä vuosikymmenen paras suomenkielinen rock-albumi. Lähtökohdat modernin klassikon tekemiseen ovat vakuuttavat edellisenkin julkaisun puolesta: vain hieman yli vuosi sitten julkaistu kakkosalbumi Paha maa poiki artistille sekä kriitikoiden kiitosta että Vuoden alternative-Emma-ehdokkuuden. Uusimman albumin rouhean, mutta orgaanisen asenteen ja vaivattomasti etenevän tematiikan lomassa tunnelma tuntuu monella tapaa jopa aiempaa tuotantoa vapautuneemmalta, jota myös artisti itse allekirjoittaa kysyttäessä eroja tämän ja aiemman albumin tekoprosesseissa:

– [Mikään ei koskaan muutu -albumin teko] kesti 4x vähemmän ja oli paljon hauskempaa.

Mikään ei koskaan muutu voi hyvin liittyä yhdeksi 2020-luvun suomirock -merkkiteoksista. Levyn henkilökohtaisuudestaan huolimatta iättömät teemat ja kuolematon, kitaravetoinen rock-soundi petaavat levylle paikkaa yhtenä tämän vuosikymmenen eheimmistä suomirock-teoksista, joka tulee epäilemättä kestämään myös aikaa.

Tragikomiikkaa, ironiaa ja kotimaista melankoliaa

Melankolisen mielenmaiseman lisäksi levyn teemoissa tuntuvat toistuvan elämän surkuhupaisa arvaamattomuus ja toisaalta myös tämän hyväksyminen. Muun muassa muutoksen väistämättömyyttä pohtiva Sade tulee feat. Jaakko Kulta, ohikiitävää elämää tarkasteleva Sä voit itkee -kappale ja elämän ironisuuden kiteyttävä albumin nimikkokappale Mikään ei koskaan muutu tarjoilevat tiettyä lohdullista tragikomiikkaa – it is what it is.

Lue myös: Jaakko Kulta teki suomirockista ajankohtaista – ”Ihminen kertoo inhimillisyydestä tässä ajassa”

Aaro630 tiiliseinää vasten punainen paita päällä. Haastattelussa Aaro630!

Aaro630 julkaisi tammikuussa kolmannen albuminsa.

Julian Riikonen

Kymmenen kappaleen albumilla kuullaan myös kahta vierailijaa. Sade tulee -sinkulla kuullun, niin ikään kotimaisen rockin uutta aaltoa edustavan läpimurtoartisti Jaakko Kullan lisäksi albumilla feattaa kotimaisen pop-kentän omaleimaisimpiin tekijöihin kuuluva Pehmoaino, jota kuullaan albumin fokusträkillä Kuolisin sun kaa. Raa’an aito, lämmin ja ylitsevuotavan tunteikas kappale keräsi jo ennen julkaisuaan suosiota TikTokissa, ja sille julkaistiin sittemmin myös Julian Riikosen ja Pehmoainon ohjaama musiikkivideo. Aaro630 kertoo, että ideat yhteiskappaleista sekä Jaakko Kullan että Pehmoainon kanssa olivat kumpikin ehtineet kypsyä jo jonkin aikaa, ja odottivat vain hetkeään:

– Molempien kanssa haluttiin tehdä musaa ja niin tehtiin! Kumpikin mun ystäviä ja nerokkaita ja upeita tyyppejä.

Suomirockin tulevaisuus on hyvissä käsissä

Artisti-tuottajan kädenjälkeä nähdään nykyään myös valokuvaaja Julian Riikosen kanssa perustetun Äänite-levy-yhtiön puikoissa. Syksyllä päivänvalon nähneelle levymerkille on tähän mennessä sainattu perinteitä nykyaikaisella twistillä kunnioittava suomirock-yhtye Pihalla. Mutta miten idea omasta levy-yhtiöstä sai alkunsa?

– Haluttiin luoda semmone chilli alusta tehä ja julkaista näitä hommia kun ollaan Julianin kanssa itekkin tekijöitä. Aateltiin, että tehdään joku tämmönen setti, jossa voidaan vaan rakentaa hyvää kulttuuria ja tukee hyviä tyyppejä, artisti kiteyttää.

Lue myös: Haastattelussa Pihalla – Suomirock tulee, oletko valmis?

Suomirockin tehdessä odotettua paluutaan valokeilaan Aaro630 on noussut muutamassa vuodessa yhdeksi genren merkittävimmistä suunnannäyttäjistä ja uudistajista, seuranaan muun muassa levylläkin kuultu, orgaanisella mutta menevällä soundilla ja terävällä kynällään listoja valloittanut Jaakko Kulta. Modernisti genrerajoja häivyttävä, mutta silti suomirockin perinteeseen nyökkäävä soundi on saavuttanut yleisöä myös genren tavallisen kuulijakunnan ulkopuolella.

Myös artisti itse on todella optimistinen suomirockin tulevaisuudesta:

– Hyvältä näyttää, paljon hulluja nuorii tekijöitä, esimerkiksi Pihalla-yhtye ja Hopeasiivet. Tuntuu, että tässä atm muutetaan sitä käsitystä mikä junnuillaki on rock-musasta, ettei sen tarvii olla semmosta junttia, bissen ja moottoripyörän kuulosta faijamusaa.

Tsekkaa tammikuussa julkaistu Aaro630:n kolmosalbumi alta!

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!