Gettomasa on kyllästynyt odottamaan Jyväskylään luvattua katukoriskenttää

Mikko Kaunisto

Chosen One haluaa kaupunkiin edes yhden kunnollisen katukoriskentän.

Toissaviikoisella Flanellei-yhteissinglen Lauri Haavin ja Shrtyn kanssa julkaissut Gettomasa on turhautunut. Syynä ei suinkaan ole se että single nousi suoraan Suomen virallisen singlelistan sijalle neljä, vaan pitkään Jyväskylässä esillä ollut koripallokenttäkeskustelu.

Gettomasa toi kaupungin koripallokenttien kehnon tilanteen esille sanomalehti Keskisuomalaisen viimevuotisessa haastattelussa, johon kaupunginjohtaja Timo Koivisto vastasi että “täytyyhän Gettomasalle hoitaa koriskenttä”. Myöhemmin lehti uutisoi aihetta sivuten myös NBA-tähti Lauri Markkasen Gettomasalle lahjoittamasta pelipaidasta.

Uutta koripallokenttää ei ole kuitenkaan lehtijutuista huolimatta kuulunut, joten Chosen One nosti asian uudestaan esiin tekemässään Facebook-postauksessa, jonka hän osoitti suoraan kaupunginjohtajalle. Postauksen näet alta.

Postaus kantautui nopeasti Koiviston tietoon, joka vastasi kommenttikenttään uuden kentän olevan hänen käsityksensä mukaan valmistumassa vielä tämän kesän aikana. Samalla hän huomauttaa, ettei ole itse käyttänyt kenenkään nimiä tai kasvoja asian markkinoinnissa.

Kommenttikentän keskustelussa Gettomasa kiittää kaupunginjohtajaa nopeasta vastauksesta ja heittää idean jo olemassaolevan Kotalammen kentän minikorien vaihtamisesta täysikorkuisiin koreihin. Koivisto sanoo selvittävänsä tilannetta ja palaavansa asiaan.

Koripallokeskustelun lisäksi Gettomasa on äänessä tällä viikolla uudella julkaisulla, sillä artistia kuullaan fiittaajana Cledoksen KILO-singlellä. Kappale julkaistaan perjantaina 24. heinäkuuta.