Gettomasa mukana Etan uudella singlellä: ”Toivon, et tää biisi jättäis oman jälkensä suomiräppiin”

Niko Hirvimäki

Kappale tulee olemaan Etan kakkosalbumilla.

Tämän vuoden virallisen kesäkumibiisin tehnyt Etta ja suomirapin pioneeri Gettomasa loivat yhteisbiisin, joka kulkee nimellä Perus. 

Monipuolisuudellaan ihastuttava Etta julkaisi viime vuoden kesäkuussa genrerajoja rikkovan ja kultaa striimanneen debyyttialbuminsa Tyttö, jonka avulla artisti vakiinnutti omaa asemaansa suomirapin parissa.

Artistin uusin, Gettomasan kanssa yhteistyössä tehty kappale, sai ensiesityksen jo toukokuussa Rap City -tapahtumassa Jyväskylässä. Etta kertoo olevansa erityisen ylpeä omasta versestään biisillä.

– Olin KIRO:n ja Alex Leonen kaa studiolla Jyväskylässä, kun Masa koodas. Allu oli tehny yhdessä Pielmannin kanssa biitin ja mulle tuli heti inspis kirjottaa räpit. Masa oli fiiliksis mun ideast ja teki tähän oman versen. Oon jotenki erityisen ylpee mun versestä, menin johonki hulluun flow-tilaan sitä tehdessä. Joka läppä big fact. Sika hienoo päästä julkasee Masan kaa biisi. Kaiken jälkee, mul on kuitenkin paljo rispektii Gettomasaa kohtaan. Toivon, et tää biisi jättäis oman jälkensä suomiräpiin, hän toteaa.

Aktiivisesti keikkaileva Etta esiintyy kesän aikana muun muassa Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Qstockissa ja Blockfesteillä.

Alta voit katsoa Niko Hirvimäen tekemän virallisen musiikkivideon.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.