Etta loi uuden voimabängerin tanssilattioille muistuttaen samalla rajojen kunnioittamisesta

Anni Hartikainen

Biisi on viimeinen single artistin tulevalta kakkosalbumilta.

Ihastuttava Etta julkaisi uuden singlen R.E.S.P.E.C.T, joka muistuttaa kunnioittamaan toisten rajoja niin tanssilattialla kuin sen ulkopuolellakin. Kappale on tehty yhteistyössä OP Vuorisen ja Kyösti Salokorven kanssa.

– R.E.S.P.E.C.T. on tanssilattioille ja bileisiin! Etenkin mun mimmeille. Välillä on niit hetkii ku ollaan meijän omassa zonessa ja joku yrittää tulla lattialla lirkuttelee eikä kunnioita sun rajoja – se ei oo ok. Kaikella rakkaudella, mut tytöt haluu vaa pitää hauskaa! Toivon, et tää biisi tuo hyvää fiilistä ja asennetta jengin iltoihin ja muistuttaa kunnioittamaan ympärillä olevia paikasta riippumatta, Etta toteaa.

Heinäkuussa Gettomasan kanssa Perus-biisin julkaissut monipuolisesta musiikkityylistään tunnettu Etta julkaisi TYTTÖ-debyyttialbuminsa viime vuoden kesäkuussa. Nyt hieman päälle vuotta myöhemmin Etta on ilmoittanut julkaisevan toisen albuminsa, joka kulkee nimellä TYKKÄÄT KUMMISKI. Artistin toinen albumi julkaistaan perjantaina 26. elokuuta.

Kuuntele uusi voimabängeri alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.